Shannuskan matkapäiväkirja

lopuksi

2010-05-24T08:49:00.003+03:00

Huomenna aamulla otan bussin Utlandagatanilta ja ajelen rautatieasemalla, josta alkaa pitkä matka Suomeen. Tarpeeksi pitkä matka, jotta se on psykologisesti sopiva siirtymäriitti vaihdon liminaalitilasta Suomen arkeen. Suomessa odottaa kesätyöt ja esseen kirjoittaminen tänne Ruotsiin. 8-10 sivua islamista ja kolonisaatiosta.

Pakkailtuani tavaroita ja vietyäni astiani keittiöön, huone näyttää tyhjältä ja tajusin, että unohdin ottaa kuvan huoneesta kalustettuna. Samapa tuo, ei täällä kovin ihmeelliseltä ole näyttänytkään.

Olen kovasti yrittänyt miettiä, mitä haluaisin vielä tehdä. Eilen kävin saattelemassa ystävän lentokenttäbussiin ja krapulapäänsäryssäni keksin käydä Lisebergissa, pohjoismaiden suurimmassa huvipuistossa. Koska pelkään kaikkia laitteita, päätin mennä kummituslinnaan, vähän hevyä tavaraa surkean päivän päätökseksi. Linnassa oli oikeat näyttelijät, jotka ilmestyivät nurkan takaa, hakkasivat kaltereita, huusivat tuskissaan ja välillä liikkuivat joukossa ääneti puhallellen niskaan. Onneksi sain kulkea yhdessä tuntemattoman miehen ja tämän pojan kanssa ja siltikin suljin välillä silmät. Sekaisessa mielentilassa kävelin kotiin, mutta kummitukset eivät tulleet uniin.

Tänään on vielä siivottava huone ja pakattava loput tavarat. Miten kummassa onkin niin paljon pakattavaa, vaikka huone näytti niin tyhjältä aiemmin?

Olen vähän surullinen, mutta kaikki on ok.

Kahvilakatsaus

2010-05-20T09:43:00.005+03:00

Göteborg on kuuluisa kahviloistaan. Kahvilakulttuuri on täällä aivan omaa luokkaansa, jokaisesta kadunkulmasta löytyy paikka jossa voi viettää fika-hetken. Ketjukahviloita löytyy kaupungista muutamia, mutta yllättävän vähän ja ne sijaitsevat lähinnä ostoskeskuksissa.

Verrattuna Suomen kahviloihin, paikalliset leipomukset voittavat 100-0. Kakut ja piirakat leivotaan useissa paikoissa itse ja toisinaan ne ovatkin vähän sen näköisiä, kuin kotiuunista tulleet, mutta maistuvat todella paljon paremmilta kuin Fazerin paitostuoreet piirakat ja pakastekakut, joita tarjotaan suomalaisissa kahviloissa ja ravintoloiden jälkiruokina. Hinta-laatusuhde on usein myös täysin kohdillaan.

Muutama kahvilavinkki:

Cafe Creperiè:
Vasagatan 11, Vasastan

Mukava pikkukahvila, jonka paras juttu on valtava omena/vadelma/mustikkapiirakkapala siirapilla ja vaniljakastikkeella kahvin tai teen kera 29 kruunua (n.3€). Kuvissa näkyvä brie-juustosämpylä maksoi 39kruunua. Ikävänä puolena on se, että ovea pidetään auki, jolloin kahvilassa on kylmä.

Villekulla
Storgatan 10, Vasastan

Cafe Villekullan erikoisuus on kakkubuffet, jossa 45kruunulla saa syödä niin paljon kakkuja kuin haluaa. Tarjolla on kladdkakaa (todella suklaista kakkua), porkkanakakkua, erilaisia piirakoita, suklaakakkua jne. Juoman kanssa kakkubuffet maksaa 65kruunua.

Ikävänä puolena on huono ja töykeä palvelu ja se, ettei kakkuja oikeasti jaksakaan syödä niin paljon kuin kuvitteli. Villekulla ei vastaa odotustani Huvikummusta sisustukseltaan.

Sockerskorpor
Hagan "kävelykadulla"

En muista kahvilan nimeä ehkä aivan oikein, mutta sen löytää varmasti myös tuollakin tunnisteella. Kahvila on mukava ja viihtyisä, leivonnaiset huippuja (kuvan sitruunatorttu!) ja melko edullisia. Kahvi ja sitruunaleivos maksoivat alle 50kruunua. Ehdottomasti kivoin näistä kolmesta kahvilasta.

Kahvilassa oli ehkä myös vähän töykeä palvelu, mutta asia mitätöityi sillä, että saimme istua pöydässä monta tuntia ilman, että kukaan tuli hätistämään pois, vaikka kahvit oli juotu ja leivokset syöty jo aikoja sitten.

Mielestäni Göteborgin parhaat kahvilat löytyvät Hagan kaupunginosasta eivätkä ne yllättäen ole edes kalliita -jos vertaa Suomen hintatasoon.

Vasa

2010-05-16T10:30:00.006+03:00

Vasastaden on rakennettu vuosina 1870–1920. Esikuvana on ollut Pariisi ja Wien.

Vasastaden on yksi lempipaikoistani Göteborgissa, sopivasti pois ostoshelvetti Avenyltä, sopivasti Järntorgetille päin ja sieltä on tarpeeksi lyhyt matka kotiin (=betonibunkkeriin) kävellen. Tältä tämä vaihteleva kaupunkikuva Göteborgissa parhaimmillaan tai pahimmillaan näyttää. Löytyy klassististista kaupunginosaa, funkkiskaupunginosaa, hienoja omakotitaloja toisesta suunnasta ja tarpeeksi pitkältä harmaat lähiöt, joiden kivijaloissa toimii intialaiset, turkkilaiset ja thaimaalaiset ravintolat. Harmaiden kerrostalojen välistä, sieltä missä kulkee alikulkukäytävä täynnä roskia, löytyy myös ruotsalaissuomalainen koulu, jonka oppilasenemmistön muodostaa edelleen tehtaan työntekijöiden lapset.

Lund

2010-05-12T12:25:00.010+03:00

Yritin jo eilen kirjoittaa tänne merkintää, mutta liian lyhyt yöuni, naapurien sekalainen musiikinsoitto yhdistettynä tylsän kirjan lukemiseen sai minut raivon partaalle ja kiukusta hikisenä painuin ulos sadattelemaan koko vaihtomaani hiekkaan ja kuraan.

Tänään mieli on jo parempi. 10 tuntia unta, aamuinen maitokahvi ja luonnonjogurtti pähkinöillä takasivat paremman päivän aloituksen. Tänään olen jo ehtinyt lukea kiitettävän paljon tenttikirjaa, pestä pyykkiä ja tehdä lounasta. Tänään on myös parempi päivä kirjoittaa tiistaisesta matkasta Skåneen, Lundiin.

Vaikka välillä kiukuttelenkin, ei vaihtokaupunkini ole ollenkaan hullumpi. Keikka paljouden, hyvien kahviloiden, rentojen ihmisten ja ihanien luonnonpuistojen lisäksi Göteborg sijaitsee varsin hyvällä paikalla matkustamisen kannalta. Kaupungista on lyhyt matka niin Tanskaan kuin Norjaankin. Useimmat vaihtokavereistani ovatkin tehneet päivän visiitin Osloon, jonne bussilla matkustaa kolme tuntia melko edulliseen hintaan. Oslon kävijöiden kommentit kaupungista ovat kuitenkin olleet vähemmän imartelevia. Oslo on kuulemani mukaan erittäin kallis pääkaupunki, jonka katukuvassa näkyy häkellyttävän paljon narkomaaneja. Minun aikomukseni oli myös matkustaa Osloon, mutta kaikkein matkakertomusten jälkeen päätin olla erilainen ja matkustaa Lundiin. Sinne minua houkutti museologian peruskurssin vetäjän kommentit Skånelaisesta kaupungista, jossa on mainio ulkoilmamuseo ja kauniita taloja. Heräsin aamulla kello 5, pakkasin eväsleivän laukkuun ja otin bussin kohti Centralstationia.

Matka Lundiin kesti noin 2,5 tuntia, joskin SJ:n junat olivat jälleen myöhässä ja matka kesti odotettua kauemmin. Edestakainen matka maksoi n.30 euroa varatuilla istumapaikoilla. Lund oli hintatasoltaan Göteborgia halvempi ja erittäin hyvän lounaan sai 60 kruunun hintaan aivan kaupungin keskustasta.

Rautatieasemalta keskustaan ei ollut pitkä matka, ehkä viiden minuutin kävely Turistbyråseen. Kaupunki oli Göteborgiin verrattuna pieni, mutta viehättävä. Lund vaikutti paljon keskieurooppalaisemmalta ja tanskalaisemmalta kuin vaikkapa Göteborg. Lund on kuuluisa yliopistostaan ja opiskelijoiden paljous näkyi myös katukuvassa. Vanhat yliopiston rakennukset sijaitsivat aivan keskustassa ja loivat kaupunkiin aivan omanlaisensa tunnelman.

Olin ennakkoon lainannut kirjastosta muutaman matkaoppaan, joissa oli lyhyt kuvaus Lundista. Haaveissani matkustin jo ulkoilmamuseoon, mutta paikan päällä Turistbyråssa kuulin, että kyseiseen museoon on hieman hankalaa matkata. Ensin pitäisi ottaa bussi 30 kilometrin päähän maaseudulle ja kävellä pysäkiltä museoon, jonne oli vielä jonkin verran matkaa. Haudattuani suunnitelman liian hankalana vierailin Kulturen-nimisessä museossa, jonne opiskelijalta maksoi sisään 35 kruunua. Lippu oli todella hintansa väärti. Museoalue oli laaja ja käsitti näyttelyn Lundin alkuajoista jatkuen aina 1600-luvulle saakka. Museon "takapihalta" avautui suuri alue täynnä vanhoja rakennuksia, jotka museoalueelle oli kuljetettu maaseudulta. Rakennukset oli sisustettu 1600–1900-luvun tyyliin. Idea oli melko samanlainen kuin vaikkapa Seurasaaressa Helsingissä. Kaiken kaikkiaan minulla meni museossa varmastikin aikaa noin kolme tuntia. Muita näkemisen arvoisia paikkoja Lundissa on mm. yliopistorakennukset sekä vanha katedraali aivan kaupungin ydin keskustassa.

Olin varannut vierailuun aikaa koko päivän ja noin kolme viimeistä tuntia olivat aika turhia, sillä muut museot olivat jo menneet kiinni, kun lopulta pääsin Kultur-museosta pois eikä pienen kaupungin keskusta juurikaan tarjonnut aktiviteettia, sillä en jaksanut kierrellä kaupoissa.

Kotimatkalla olin kovin väsynyt enkä jaksanut jutella vastapäätä istuvalle miehelle, joka innokkaasti luki Suomi-Ruotsi-sanakirjaani. Luulen, että Lund oli oikeasti varsin hyvä vaihtoehto kalliille Oslolle.

2010-05-08T09:27:00.003+03:00

18 päivää paluuseen.

Vuoropäivin ajattelen, etten halua palata, toisena päivänä haluan palata.
Minulla on hirveä kiire tehdä kaikki asiat, joita olen suunnitellut tekeväni ja ottaa kuvia paikoista, joiden ohi olen koko harmaan talven kulkenut. Myös Olofin bunkkeritaloista ja kamalista betoniportaista, jotka eivät tunnu loppuvan ollenkaan.

Olen miettinyt mitä kirjoitan ylipiston pakolliseen matkakertomukseen. Aion sanoa, kuinka asia on:
Minun tavoitteeni opiskelun puolelta eivät täyttyneet. Kurssit, joille osallistuin, suoritettiin pääosin kotitentteinä ja opiskeluni etnologian Våra liv & berättalse-kurssia lukuunottamatta oli tenttikirjojen lukemista kotona yksin hikisessä huoneessani. En oppinut ruotsin kieltä, englantini ei kehittynyt (omaa syytäni kun en halunnut liikkua Erasmuskänniporukoissa)enkä tutustunut ainoaaseenkaan natiiviin ellei lasketa mukaan etnologian kurssilla ollutta ruotsin suomalaista mummoa, joka oli unohtanut suomen kielen paitsi ruokasanoja (vispipuuro, lenkkimakkara, makaronilaatikko).

Henkilökohtaisella tasolla vaihto on ollut mahtavaa lomaa Suomesta, mutta siitä ei saa opintopisteitä. Aika hyvin on ropissut henkisen elämän säästölaatikko kuitenkin ja se on minulle parempi kuin valmis tutkinto.

Tänään luen taas yhtä tenttikirjaa ruotsiksi sanakirjan kanssa, huoneessani. Voi tylsyyttä. Onneksi koko päiväksi on luvattu sadetta.

Valborg

2010-05-02T20:49:00.003+03:00

Vappu sujui kylmemmin kuin kukaan osasi odottaa. Joku oli googlettanut mitä Göteborgissa kuuluu tehdä vappuna, mutta asia selvisi lopullisesti vasta sunnuntain GP:stä. Olisi pitänyt ainakin

mennä katsomaan paikallisten teekkarien kulkuetta
grillata
nähdä vappukokko
viettää aikaa Slottskogenissa.

Sen sijaan vietimme ulkosuomalaisen vapun kaverin kattoterasilla ja söimme Euroshopperin brie-juustoa ja joimme valkoviiniä. Munkkeja ei ollut myynnissä missään kaupassa tippaleivistä puhumattakaan. Victorian ja Danielin bröllops-mazariineja löytyi kyllä. Lauantaina oli piknik sisätiloissa ja kaverin läksiäiset. Tänään mennään syömään silakoita perunamuussilla keskustaan!

Lähtölaskenta alkaa: kolme viikkoa lähtöön.

Viisi kuvaa, jotka kertovat kaipuusta omaan keittiöön

2010-04-24T16:40:00.005+03:00

Alussa ihan totta yritin ajatella, että elän todellista opiskelijaelämää ja olen osa jotain yhteisöä. Sitten yritin myös vähän siivota ja puhdistaa tiskipöydän, lieden ja mikron. Yhtenä päivänä ikkunalle ilmestyi joulukynttelikkö ja luovutin. Liian sosiaalisuuden kyllästyttämänä aloin pitää hedelmiä huoneessa, että on jotain syötävää silloin, kun ei jaksa mennä keittiöön ja puhua. Aikamoista.

Kuukausi..

2010-04-24T16:21:00.002+03:00

..aikaa Suomeen paluuseen. Välillä olen miettinyt, että olisi pitänyt lähteä vaihtoon kauemmas, kun kerran vaihtoon lähdin. Ihan hyviä mietteitä tämä puolivuotinen on kuitenkin synnyttänyt ja olen saanut riittävästi välimatkaa Suomeen. Taisin olla aikamoinen reppana lähtiessäni. Kamalan väsynyt loppuun palamisesta ja arka. Olen huomannut, että väsymys ja stressi Suomessa eivät olleet kiinni vain itsestäni, mutta palatessa osaan suhtautua asioihin rennommin ja sanoa "ei". Historia on pääaineeni, mutta taidan olla enemmän etnologi. Haluan museoon töihin tai tutkijaksi, enkä hae opettajan pätevyyttä, koska minusta ei olisi opettajaksi. Oljenkorsi olisi houkutteleva tulevaisuuden työllisyyden kannalta, mutta minulla ei ole auktoriteettia ja tilanteesta kärsisi sekä oppilaat että minä. Olen myös todennut, että muutto rannikkokaupunkiin voi olla mahdollinen, jos saan järjestettyä siedettävät olosuhteet, VR kulkee ajallaan Tampereelle ja Helsinkiin ja ehkäpä jopa Jyväskylään, jos intoudun hakemaan allianssin kautta etnologiaa opiskelemaan, mutta tärkein on se, että opin vetämään rajoja. Ja olen myös huomannut, että parisuhteeni on varsin hyvä, tarvitsin vain vähän aikaa itsekseni, jotta saatoin huomata, että pärjään yksin.

Opiskelusta ja arjesta

2010-04-23T09:24:00.005+03:00

Olin eilen aamupäivällä ihan valmis kirjoittamaan, että
en jaksa
en halua
en tykkää.

En ole aloittanut kotitentin kirjoittamista, koska en vain yksinkertaisesti ole jaksanut. Sitä paitsi joka päivä on ollut jotain ohjelmaa. Tiistaina olin yksinkertaisesti niin väsynyt, että nuokuin koko päivän, mutta kävin illalla Universum-museossa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy museoiden yön kunniaksi. Normaalisti sisäänpääsy maksaa 150kruunua eli tämän hetken kursseilla varmaan 17euroa. Keskiviikkona kävin kavereiden kanssa paikallisella Varissuolla/Pihlavassa/Sampolassa/Nekalassa, siis Hisingenissä, joka ei ole Göteborgin keskiluokkaisten asuinalue. Vähän yritystä rumaan lähiöön löytyikin, mutta silti kaikki näytti melko siistiltä. Kapusimme Keillersparkin näköalapaikalle ja tähyilimme kaupunkia ja naureskelimme auringolle, joka paistoi suoraan sieviin, kauniin värisiin omakotitaloihin, mutta jätti kerrostalolähiöt varjoon. Aika surullista oikeastaan. Lähiövierailun jälkeen kävimme kahvilla Vasan kaupunginosassa ja maksoin kahvista ja isosta palasta omenapiirakkaa 29 kruunua eli vähän päälle kolme euroa. Illalla kävin vielä ruotsintunnilla vaikka ei yhtään huvittanut kun ulkona satoi rakeita ja sateenvarjoni lojui kylpyhuoneen lattialla rikkinäisenä. Kaiken tämän jälkeen olen vain nuokkunut ja raahautunut eteenpäin. Eilenkään en saanut tehtyä mitään kunnollista ennen iltaa, jolloin kävin suorittamassa alkeistason ruotsin kokeen, sillä opettajan mukaan en voi jatkaa alkeistason apinaruotsia ellen ole tehnyt koetta. Ykköskurssin koetta en tehnyt maalikuussa, sillä olin käymässä Suomessa. Koska täällä ollaan niin byrokraattisia,ruotsin taidon osoitukseksi ei riitä, että pystyn kertomaan suullisesti matkustavani Suomeen enkä siksi voi osallistua kurssille (tai se, että olen kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa ruotsin tai että suoritin tasokokeen hyväksyttävästi täällä ja minun pitäisi olla "edistyneiden" ryhmässä, joka sekin vastaa yläaste ruotsia), vaan todisteeksi tarvitaan p a p e r i. Minun piti käydä kirjoittamassa kokeeseen muun muassa seuraavat fraasit: "Mikä on nimesi?" "Mitä kello on?" "Sataako ulkona?" "Ei, aurinko paistaa.", "kiitos", "tervetuloa!". Sain 96 pistettä sadasta, koska en muistanut kuinka ruotsiksi sanotaan "varttia vaille" tai "varttia yli". Menetin myös yhden pisteen kun en muistanut Ruotsin tämän hetkisen pääministerin nimeä. Kirjoitin paperiin Olof Palmen, Anna Lindin ja Per Albin Hanssonin nimen, mutta ne eivät kelvanneet.

Olen myös saanut ensimmäiset opintopisteeni rekisteriin täällä. Dansetnologista suoritin 7,5 opintopistettä arvosanalla G, hyväksytty (huomasin myös, että dansetnologi oli syventävä etnologian kurssi, minä en ole opiskellut vielä edes perusopintoja kokonaan). Eilen kävin opettajatapaamisessa Våra liv & berättalse-kurssista. Keskustelimme opettajan kanssa kaksi tuntia haastattelustani ja metodeista, esineistä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Minua harmitti taas, ettei Suomessa ole vastaavia seminaareja, sillä tuntuu, että täällä olen saanut opiskelusta enemmän irti kuin Suomessa. Tuntuu hyvältä, että kotitenteistä on palautetilaisuus, jossa saa puhutaan ja esitetään näkemyksiä, puhutaan vahvuuksista ja heikkouksista ja siitä että voi olla erilaisia tapoja työskennellä tai erilaisia tapoja nähdä samat asiat. Eilisiltaisen, onnistuneen seminaarin jälkeen

tahdon
jaksan
tykkään

ja

yritän aloittaa kotitentin kirjoittamisen tänään. Se käsittelee eurooppalaista kolonialismia.

PopFestit ja Kööpenhamina

2010-04-19T20:58:00.009+03:00

Viikonloppuna tuhkapilvi leijui Pohjois-Euroopan yllä ja me lähdimme junalla Kööpenhaminaan. Syötiin Göteborgs-leipomon keksejä ja pelattiin Yatzia. Minä sain yli 200 pistettä ja hävisin, mutta pelasin parhaiten ikinä. Sellaisia pisteitä en ole ennen saanut. Kööpenhaminassa rautatieasema oli sekaisin kotiinsa matkaavista reissulaisista ja me yritimme etsiä bussia hostelliin. Minä hekumoin salaa jälkiteinivuosia ja villiä popfestivaalireissua Tanskaan; asuisimme yhdessä yhdeksän hengen huoneessa, mikä seikkailu! Aika konservatiivinen seikkailu tosi asiassa, sillä lauantaiaamuna huoneen toisessa päässä asustavat ranskalaiset pojat haisivat krapulalle niin, että nyrpistelin vähän nenääni.

Kööpenhamina oli ihanin ja toivoin, että olisin oikeasti tanskalainen, vaikka Facebook-testin mukaan olen 100% ruotsalainen. Mikä kurjuus, sillä tanskalaisilla oli sopivan roheiset kahvilat ja villi tyyli eikä kaikkialla lukenut "jätte billigt" tai "ekologisk" (joka kyllä on suuren luokan muotijuttu Ruotsissa), vaan ihanassa ravintolassa tanskalaisen tytön seurassa syötiin vegetarisk-buffetia ilman mitään suurta numeroa siitä, että nyt ollaan oikealla asialla. Syötiin myös yhdessä ravintolassa, jonka pöydillä oli orvokeita ja hautakynttilöitä.

Ja ne festivaalit. Perjantaina juotiin Gin Tonicia ja puhuttiin ja bändit meni ohi. Se Liechtestein myös, jota olisin halunnut kuulla, mutta ei kai se kovin erikoista voi olla kun soljuu korvien ohi liian helposti? Lauantaina vaan toivottiin että bändit lopettaisi jo kun oli liian indieta eikä mitään mikä olisi puhutellut musiikillisessa mielessä. Sunnuntaina huomattiin että kaikki oli kavereita keskenään ja nousi vuorotellen lavalle. Ja silti tykkäsin. Festeistä ja Kööpenhaminasta vaikka nyt voisi muuta luullakin.

Kotimatkalla juna oli kaksi tuntia myöhässä ja Göteborg näytti pieneltä ja tylsältä.

Jotain vaan.

2010-04-11T21:38:00.000+03:00

Olen ollut koko viikon vähän alakuloinen. Juuri sillä ärsyttävällä tavalla, etten ole jaksanut tehdä mitään kunnolla. Vaikka on pitänyt lukea, olen kulkenut mieluummin ulkona ja niinä päivinä kun on satanut, olen tuijotellut ulos ikkunasta ja kuunnellut musiikkia. Koulutyöt kasaantuvat alkavaan viikkoon, mutta tuntuu etten jaksa kauheasti stressata siitä juuri nyt. Tänään kävin kaupassa katsomassa josko viimein rohkenisin ostaa huulipunaa, mutten raaskinut ja myyjäkin ehdotteli liian villejä värejä. Lauantaina piti lukea, mutta vietin täydellisen laiskan päivän ja menin kavereiden kanssa jäätelöbaarin kautta sopivan nuhjuiseen kahvilaan pelaamaan Yatzia. Oikeastaan asiat tuntuvat paljon paremmilta kun välillä laiskottelee kunnolla ja laatii vain listoja. Lukemisen lisäksi pitää vielä:

- mennä uudestaan syömään jäätelöä.
- käydä Hisingenissä (päivällä, koska yöaikaan en rohkene).
- käydä renessanssinäyttelyssä, jota Mikko ja Anne kehuivat.
- katsoa monta hyvää elokuvaa. Ja ehkä käydä vielä Haga Biossa.
- mennä Gamla Stad-nimiseen kaupunginosaan ja seikkailla muutenkin ratikalla.
- käydä Oslossa.
- tuhlata eli käydä kerran viikossa ulkona lounaalla (ainakin Plakassa ja yhdessä intialaisessa Handelsin lähellä).

Olen jo:

- käynyt saaristossa ja Slotsskogenissa.
- vieraillut aika monissa museoissa.
- löytänyt uusia bändejä (mikään ei ole sykäyttänyt täysillä).
- ostanut kevätkengät ja melkein hajoittanut ne jo.
- ja parasta: saanut vähemmän ja pienempiä paniikkikohtauksia (kiitos Ruotsi)!

kahvia ei kenellekään

2010-04-08T22:33:00.001+03:00

Meillä kävi taas varkaita.

Ensin katosi ruokaa helmikuussa. Keittiö oli aamulla sekainen ja naapurin pekonit ympäri lattiaa. Yhdessä päätettiin, että pidetään öisin keittiön ovi lukossa.

Sitten katosi kummallisesti kattilan kansi. Aterimia. Lanin riisilusikka. Ihmeteltiin ja päiviteltiin, että mihin kummaan ne ovat kadonneet.

Tänään oli hävinnyt kahvinkeitin kello 15-17 välillä. Keskellä päivää siis. Hobsbawnin kirjan lukemisen välissä tarvitsin jotain p i r i s t ä v ä ä, kuumaa kahvia, mutta keitintä ei ollut missään. Katsoin pöydän alle ja jääkaapin päälle. Joku tutki roskiskaapinkin. Etsittiin puolalaisen pojan kanssa läheisien rappujen keittiöistä kadonnutta keitintä. Selvisi vain, että viime yönä naapurirapun keittiöstä oli kadonnut yöllä viinipullo. "Nyt pidetään keittiö päivälläkin lukittuna", päätettiin yhdessä.

Harmittaa. Kahvinkeitin ei ollut minun, vaan puolalaisen pojan, mutta tällaisina hetkinä toivon, että olisi oma keittiö, omassa asunnossa ja ovi olisi lukossa. Olisi puhdas tiskirätti ja siisti keittiönpöytä eikä liedellä olisi miljoonaa eri keitosta. Ja kahvinkeitin. Vaikka ei tämä niin vakavaa ole, harmittaa vaan tällainen. Aamut ovat kuitenkin mukavampia maitokahvin kera.

Sitä typerää varasta ei saada varmaan ikinä kiinni.

2010-04-07T10:42:00.000+03:00

Kahvinkeitto yhdelle ei näemmä onnistunut tänä aamuna. Mittasin ajatuksissani liikaa vettä enkä jaksanut kaataa sitä pois, lisäsin vain kahvinpurut ja keitin liikaa kahvia, yhdelle. ”Onhan minulla termospullo”, ajattelen itsekseni ja kaivoin leipää yhteiskeittiön kaapista.

On ollut jo monta päivää ihan nuutunut olo. En usko, että kyse on mistään kevätmasennuksesta, koska vaikka valon määrä kasvaa, niin täällä sataa ja on harmaata melkein joka päivä ja minulla on ollut jo tammikuusta aikaa tottua tähän. Minua harmittaa se, että opiskelu täällä ei ole sellaista kuin toivoin: kirjatenttejä voisin suorittaa Suomessakin. Toisaalta pitää olla iloinen, koska jos kirjatenttejä voi tehdä muualla kuin Suomessa, se on jotain se. Ei tarvitse olla samassa yliopiston kirjaston lukusalissa, kuin edellisinä vuosina eikä kulkea samaa reittiä kotiin. Enkä minä oikeasti ole ollenkaan niin harmissani asiasta, kuin harmaina päivinä ajattelen. Pääsiäisviikonlopun vieras sai kuulla monta kertaa: ”Eikö ole hieno kaupunki?”, ”Ei, ei ruotsalaiset ole kuin suomalaiset, täällä on paljon pieniä eroja”, ”Olen niin iloinen, että olen täällä”, mutta sitten on huonoja päiviä. Silloin harmittaa opiskelija-asuntolan arki, pienet asiat tylsinä hetkinä; voisin leipoa, mutta ei ole välineitä, voisin ommella, mutta ei ole välineitä, voisin tehdä monia juttuja, jos olisin kotona.

Pääsiäisviikonloppu oli kuitenkin hauska, vaikka minua jännitti seisoa tuloterminaalissa ja odottaa tuttuja kasvoja. Joku onnellinen poika sai tyttönsä 10 minuuttia aiemmin, kuin minun vieraani saapui ja ne suutelivat koko sen ajan, kunnes lentokenttäbussi saapui. Bussisakin ne suuteli ja me vain hymyiltiin.

Pääsiäisenä poikaystävän kanssa käytiin keskustassa ja Nordstanin Pressbyråssa ostamassa kolmen päivän turistilippu. Kierreltiin Hagassa ja käytiin vartiotornissa, käytiin ulkona syömässä ja Andralla juomassa viiniä. Lauantaina mentiin lautalla Styrsön saarelle, jossa minä huokailin ihastuneena ja poikaystävä sanoi alueen näyttävän aivan tavalliselta omakotitaloalueelta. Syötiin leipää ja tuorejuustoa Fantan kera laiturilla ja minä keräilin simpukoita. Kotimatkalla nuokuttiin ja puhuttiin (minä puhuin) saaressa asumisesta: ”Voisin hyvin asua saaressa, olen vähän erakko, eikä haittaisi pitkät työmatkat, ehkä vähän kelirikkoaikana olisi hankalaa, mutta muuten ei haittaisi” "Eikö edes se, että ostokset pitäisi raahata ensin jollain kulkuvälineellä laiturille, sieltä lauttaan ja lautalta taas jollain välineellä kotiin?" "Onhan täällä kauppoja ja jos on asunut koko lapsuutensa ja nuoruutensa merenrantakylässä, jonka lähin pikkukauppa on viiden kilometrin päässä eikä bussit kulje viikolla kuin 4 kertaa päivässä ja viikonloppuisin kaksi kertaa päivässä (ja nekin jäävät viiden kilometrin päähän kodista), niin ei haittaisi".

Sunnuntaina käytiin Slottskogenissa enkä löytänyt mistään pingviinejä, vaikka juuri niitä halusin mennä katsomaan. Käytiin Naturhistoriska Museumissa, jonka näyttely koostui sadoista täytetyistä eläimistä, kaloista ja linnuista, muovisista paloista, jotka esittivät luonnonilmiöitä. Slottskogenista käveltiin Majornaan ja Majornasta Stigbergstorgetille, josta tuli lempipaikkani Göteborgissa, koska kaikki oli sopivasti vinksallaan. Käytiin myös Sjöfarts Museetissa, jonka kahvilassa oli vohvelibuffet.

Maanantaina jäin keittämään kahvia yhdelle. Tähän pisteeseen siis, kun keitinkin sitä vahingossa kahdelle. Onneksi aurinko alkoi aamun jälkeen paistaa.

Pääsiäinen

2010-04-06T11:17:00.000+03:00

Kun olin lapsi, meillä pääsiäistä vietettiin niin, että pitkäperjantai oli todellakin p i t k ä perjantai. Puhelimella ei saanut soittaa kenellekkään eikä lähteä mihinkään. Musiikkia ei saanut kuunnella ja jos television aukaisi, sieltä sai katsoa vain Raamattu-elokuvia. En myöskään tunne suklaamunien piilotusperinnettä ollenkaan. Asiaan olen törmännyt vasta aikuisena keskusteltuani kavereiden kanssa pääsiäisen viettotavoista.

Minulle pääsiäinen on aina edustanut enemmän hieman synkeää viikonloppua kuin ilon juhlaa, johtuen perheemme tavasta viettää pääsiäistä. Täällä Ruotsissa yläkerran katolilainen poika taas odotti pääsiäistä, sillä silloin hänen mielestään kuuluu syödä hyvin ja olla perheen kanssa. Keskiviikkona naapurin perhe saapui Puolasta mukanaan kasapäin ruokaa ja muun muassa puolalaisia kananmunia! Perheen äiti teki hartaudella ruokaa pienessä kerroskeittiössämme aina kun olin menossa keittämään kahvia ja jo aamulla saattoi olla paisti porisemassa padassa. Toisaalta perhe piti kiinni myös paastosta.

Suomessa olen tottunut siihen, että kaupat ovat kiinni pääsiäisenä ja ihmiset kotona. Pääsiäinen ei ole mikään erikoinen juhla Suomessa, vaikka onkin kirkon suurin juhlapyhä joulun lisäksi. Ruotsissa pääsiäinen vaikuttaa olevan suurempi juhla kuin Suomessa maalliselta kannalta katsottuna. En tiedä kuinka ruotsalaiset pääsiäistä viettävät, mutta ainakin kaupat täyttyivät pari, kolme viikkoa ennen juhlaviikonloppua pääsiäiskoristeista. Rairuohoa en nähnyt myytävän, mutta omakotitalojen ikkunoille ilmestyi maljakkoihin oksia, jotka oli koristettu erivärisin höyhenin. Kaupoissa myytiin pääsiäissuklaata sekä Coca-colan näköistä Påsk Must-juomaa, josta kaverini Mikko osasi kertoa, että se on Ruotsissa erittäin suosittu joulun ajan juhlajuoma (suositumpaa kuin glögi), jota myös pääsiäisen alla myydään Påsk must-nimikkeellä. Tietenkin halusin maistaa juomaa, joka minusta aluksi maistui todella pahalta, mutta nyt kun makuun on tottunut, se on oikeastaan ihan juotavaa.

Pääsiäinen ei Ruotsissa tunnu olevan surullinen juhla, vaan minusta enemmän jotenkin iloinen kevään juhla, johon liittyy vahvat perinteet. Minulle oli kuitenkin yllättävää, että täällä monet ruokakaupat olivat auki koko pääsiäisen ajan aina kello 22 saakka illalla ja että keskustan megalomaaninen Nordstan ostoskeskus piti myös ovensa auki koko viikonlopun ajan. Pitkänä perjantaina ihmiset viihtyivät kahviloissa ja tekivät kävelyretkiä, mikä tuntui virkistävältä. Lauantaina vastaan käveli useita pieniä pääsiäisnoitia koreineen ja ihmiset tulivat kaupasta pääsiäisliljat kainalossaan.

Maanantaina silti tuntui kuin koko pääsiäinen ei olisi poikennut arjesta ollenkaan kauppojen ja muiden humputusten ollessa normaalisti auki. Kaikesta huolimatta taidan kuitenkin pitää ruotsalaisesta tavasta viettää pääsiäistä, se kun on vähän kepeämpi ja iloisempi kuin Suomessa ja poikkeaa arjesta juuri sopivasti.

Friska Viljor

2010-03-28T11:31:00.000+03:00

Olen tämän viikon ollut todellinen tyhjätasku. Tyhjätaskujen kruunaamaton kuningas,joka on kaivellut pakastimesta herne-maissi-paprikaa ja kalapuikkoja, välillä keittänyt kaurapuuroa. Eilen kuitenkin olin taas keikalla, kun kaverit tarjosivat sisäänpääsyn ja pakkohan silloin oli mennä katsomaan hypetettyä Friska Viljoria Sticky Fingersiin.

Friska Viljor on kahden Tukholmalaisen miehen kokoonpano, joka soittaa reipasta indie-poppia. MySpacesta kuunneltuna bändi kuulosti aivan siedettävältä ja hauskalta, joten lähdin ihan mielelläni katsomaan mistä on kyse livenä.

Sticky Fingersin huono puoli on paitsi se, että henkilökunta on tylyä, myös se, että bändit soittavat järjestään liian lujaa ja korvatulpat on pakko pitää mukana. Liian kovan melun alle jäävä musiikki ei oikein palvele ketään ja kotiin lähtiessä korvat soivat vähintään raitiovaunumatkan ajan. Sama juttu toistui taas Friska Viljorin kohdalla enkä saanut keikasta irti oikein mitään. Ympärillä olevat ihmiset kuitenkin fanittivat bändiä tosissaan ja osasivat laulujen sanat ulkoa,joten kai Viljorissa on oltava sitä jotain. Lavalla Friska Viljor oli tulessa eikä minulla ole mitään pahaa sanottavaa heidän habituksestaan, mutta musiikki ei vain iskenyt tällä kertaa. Se oli liian helppoa tai tasapaksua, jo useamman kerran kuultua eikä tarjonnut genressä mitään uutta tai edes koukuttavaa kertosäettä.

Uusintakierros MySpacessa tänä aamuna ei muuttanut mielipidettä. En vaihtaisi radiosta kanavaa jos se soittaisi Friska Viljoria, mutta en myöskään ostaisi levyä.
Jos haluat tutustua Friska Viljoriin, kannattaa kuunnella ainakin reipas If I die now, joka on minusta bändin paras kappale.

Kuva on napattu täältä. The picture is taken from here.

Ai niin, pakko mainita loppuun, että kun viimeksi kiittelin sitä, kuinka bändit aloittavat keikkansa täällä ajoissa, niin tällä kertaa tämä bändi antoi odotuttaa itseään tunnin.

Treevening

2010-03-25T19:02:00.001+02:00

Minua on pitkään harmittanut se, että musiikillinen elämäni on jäänyt taka-alalle. Ennen (=nuoruudessa) tuli käytyä erilaisissa tapahtumissa ja keikoilla silkasta kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta. Parasta oli, jos ei tiennyt bändejä ennakkoon,koska silloin saattoi aina löytää helmiä. Onerva Rock Luvialla oli mielestäni hyvä sekä Diamond klubi Porin vanhassa kierrätyskeskuksessa. Unohtaa ei voi myöskään Tulva-klubeja, jotka esittelivät uusia bändejä.

Nykyään ei tule enää lähdettyä keikoille. Syy on se, että kaikki vanhat kaverini, joiden kanssa keikoilla tuli käytyä, asuvat muualla, keikoille on tylsä mennä yksin, eikä asiaa auta se, että ihkumpi puoliskoni ei välitä keikoista. Lisäksi keikat alkavat viikolla todella myöhään (joskin Tampereen klubi on iloinen poikkeus). YO-talolle on turhauttavaa mennä kuuntelemaan bändiä, joka ohjelman mukaan aloittaa klo 22,mutta todellisuudessa kello näyttää yleensä jo yli puolen yön, kun bändi alkaa soittaa. Tiedän, että osasyynä tähän on ovelat ravintoloitsijat, jotka painattavat mainoksiin aikaisemman soittoajan, jotta ihmiset valuisivat paikalle ajoissa ja odottaessaan ostaisivat ravintolan tuotteita.

Göteborgissa on hyvä tehdä parannus musiikilliseen elämään. Kaupunki on kuuluisa rikkaasta musiikkielämästään ja keikkatarjonnastaa, lisäksi kaupungista on ponnahtanut melko paljon hyviä indie-bändejä.

Torstaina olin tekemässä parannusta Treevening-illassa, joka oli Ruotsin Vihreän Ristin (Green Gross Sweden)järjestämä miljö- och fredsgala Sticky Fingersissä. Gaalassa esiintyi The Naima Train, Eye Travel, Bye Bye Bicycle, Hellsongs, Räfven, Jaqee sekä José González, jonka vuoksi koko gaalaan oikeastaan tuli lähdettyä.

Kaikki bändeistä taisivat olla kotoisin Göteborgista, mikä teki hyvää paikallismusiikilliselle tuntemukselle, harmi vain, että harva yllätti iloisesti. Vaikka ensin nihkeilin Räfvenille ja kokoonpano muistutti mielestäni enemmän perheenisiä, jotka ovat päättäneet yhtenä iltana repäistä ja perustaa hullun hauskan bändin, aloin lämmetä Räfvenin keski-ikäisille, kaljuille miehille. Eniten minuun kuitenkin kolahti yhden naisen orkesteri The Naima Train sekä Bye Bye Bicycle, vaikka se ilkeästi sanottuna kuulostikin (ja näytti) kliseiseltä indiediscoilulta. Eye Travel ja Hellsongs puolestaan olivat silkkaa korvien kidutusta. Josésta tuskin tarvitsee sanoa mitään, koska niin hyvältä mies kuulostaa edelleen kaikkien vuosien jälkeen.

Mukavaa Treeveningissa oli se, että kun ovet aukesivat kello 20.00, niin bändit alkoivat soittaa jo kello 20.30. Tosin tämä oli varmasti myös käytännön sanelemaa kun esiintyjiä oli niin paljon. Tosin myös edellisellä keikalla Sticky Fingersissä lauantai-iltana lämppäribändi aloitti esiintymisen aika pian iltakahdeksan jälkeen, jonka jälkeen tehtiin soittopelien nopea vaihto ja lavalle tuli itse pääesiintyjä. Ilta oli ohi ennen kello yhtätoista illalla ja musiikkia oikeasti jaksoi kuunnella, kun ei ollut väsynyt. Toivon, että myös Suomessa (muuallakin kuin klubilla) vakiintuisi tällainen tapa hoitaa bändi-illat. Sokerina pohjalla oli The Body Shopin tuotepussit, joita jaettiin ovella kaikille lähtijöille. Pussista löytyi Mango vartalovoidetta, Mango suihkusaippuaa, muutama näyte shampoista sekä 150kruunun lahjakortti meikkiopastukseen The Body Shopin liikkeessä! Itse liput Treevning-iltaan maksoivat 180kruunua.

2010-03-24T10:16:00.001+02:00

Täällä ei periodien välillä ole erityisesti lomia, vaan opiskelua jatketaan heti edellisten kurssien loputtua. Minun kohdallani on käynyt niin, että edellisten kurssien palautepäivät osuvat juuri samaan päivään ja kellonaikaan kuin uuden kurssin alku. Kurssi, joka minun pitäisi nyt huomenna aloittaa, on nimeltään Europas Koloniala ja on laajuudeltaan 15 opintopistettä. Täällä ilmeisesti kevät menee ihmisillä tehdessä kandidaatin työtä tai gradua ja kursseille ei ole siksi paljon osallistujia. Europas Koloniala kurssille on minun lisäkseni tulossa 2-3 ihmistä ja se järjestetään pienen osallistujamäärän vuoksi seminaarimuodossa. Opiskelu on itsenäistä, toisin sanoen kirjojen pänttäämistä yksin. Muutaman kerran on seminaaritapaaminen, jossa keskustellaan kirjoista.

Olen vähän pettynyt, jos kurssi todella toteutuu tällä tavalla. Lähetin sähköpostia historian kurssien vastaavalle opettajalle kysyäkseni, josko voisin vaihtaa kurssin toiseen saman laajuiseen kurssiin, joka käsittelee ruotsalaisen kansankodin syntyä taloudellisesta ja poliittisen historian näkökulmasta. Pyysin myös tarkistamaan osallistujamäärän, sillä minulle vaihto-oppilaana hedelmällisintä olisi päästä mukaan lähiopetukseen. Vastasta ei ole vielä tullut, mutta epäilen että vaihto kurssista toiseen ei tule onnistumaan näin lyhyellä varoitusajalla, sillä kursseille pitää täällä ilmoittautua jo syksyllä.

En ymmärrä täysin miksi kursseille pitää ilmoittautua jo lähes puoli vuotta aikaisemmin, sillä tällainen opintojen ennakkoon suunnittelu ei kuitenkaan estä ihmisiä keskeyttämästä kurssia. Kun kursseja opiskellaan kerralla yksi, niin mitä opiskelijat tekevät jättäessään kurssin pois? En tiedä, kuinka pitkä valmistumisaika täällä akateemisilla opiskelijoilla on, mutta luultavasti nopeampi kuin Suomessa kuitenkin. Mistä ihmiset repivät opintopisteensä? Ilmoittautuvatko he varan vuoksi useille kursseille, joista sitten valitsevat kivoimman?

Harhateille eksymisen jälkeen palaan aiheeseen, josta minun oikeastaan piti kirjoittaakin: loma. Minulla oli siis yhden päivän tauko kurssien välillä ja se oli sateinen eilinen, joka kyllä iltapäivää myöden vaihtui aurinkoiseksi. Koko talven minun on pitänyt käydä Världskultur-museetissa, joka sijaitsee aivan lyhyen kävelymatkan päässä Olofshöjdistä. Museo on Universumin (enemmän ehkä luonnontieteellinen museo) ja Lisebergin-huvipuiston vieressä. Världskultur-museet on ulkoapäin hillittömän suuri betonimöhkäle, joka kätkee sisäänsä seitsemän kerrosta. Sisäänpääsy museoon on ilmainen, mikä oli mukava yllätys. Museo kuitenkin oli pienoin pettymys, sillä selkeitä opasteita museon sisältä näyttelytiloihin ei löytynyt ja näyttelyt olivat anniltaan inan köyhiä. Kiersin jokaisen kerroksen, paitsi ylintä, jossa ei info-taulun mukaan ollut näyttelytiloja. Muissa kerroksissa "näyttelyt" olivat porrastasanteilla ja loppujen lopuksi varsinaisia, suurempia näyttelyitä oli kaksi. Eniten pidin Bollywood-näyttelystä, vaikka informatiivinen osuus siitä hautautuikin tavaroiden alle. Näyttelyssä oli esillä vanhoja elokuvajulisteita (käsin maalattuja!), lisäksi oli mahdollisuus katsoa Bollywood-elokuvien pätkiä suurelta valkokankaalta. Museo on kuitenkin tutustumisen arvoinen ja näyttelytkin vaihtuvat melko tiheään tahtiin.

Museon tarjontaa voi tutkia tästä.

Lauluni sadepäivän varalle

2010-03-23T13:02:00.000+02:00

Jos olet kuvitellut, että Suomi on marraskuussa maailman masentavin paikka, niin tervetuloa Göteborgiin maaliskuussa! Vai miltä näyttää kuvat ikkunastani ja matkalta Fysikenille? Minä en ole ainoa, joka asiaa tuskailee, vaan yliopiston kymmenet saksalaiset vaihto-oppilaat ovat todenneet moneen kertaan jatkuvan pimeyden väsyttävän ja tekevän olon voimattomaksi. Asiaa ei auta se, että Suomessa kuulemma paistaa koko ajan kevätaurinko ja jotkut onnelliset ovat Facebookin mukaan saaneet jo ensimmäiset pisamansa. Tulin Göteborgiin kevääksi vaihtoon juuri sen takia, että halusin päästä etelään, jossa kesä tulee nopeammin kuin Suomeen. Lumi kyllä sulaa tätä menoa nopeasti, mutta myös aurinkoa olisi hauska nähdä. Suomesta mukanani raahaamat kumisaappaat ovat kevään ykkösasuste nro 1. Myös keskustan vaatekaupat myyvät sadetakkeja ja kumisaappaita, minkä oletan ennakoivan vetistä kevättä. Energiaa aamuun toi onneksi AfroPowerDance, jossa sai hytkyä edes takaisin mielin määrin.

Änglavakt

2010-03-21T09:34:00.000+02:00

Tänä viikonloppuna halusin jotain rauhallisempaa tekemistä kuin lähteä bileisiin ja viettää sunnuntaipäivä väsyneenä sängyn pohjalla. Lisäksi olen katsonut ihan liikaa näyttöruutua ja tehnyt koulutöitä, joten pieni irtaantuminen oli tarpen. Vaihtokaverini Miimun kanssa päätimme mennä leffaan katsomaan ihan mitä vain, jonne olisi vapaita lippuja, sillä emme olleet varanneet lippuja ennakkoon.

Täällä elokuvaliput on kaiketi tapana varata ennakkoon (koska perjantaina ei enää löytynyt vapaita paikkoja saleista lauantai-illalle) ja jokainen varattu lippu maksaa 5€/kpl lisää, joten syy elokuvaseikkailulemme löytyy tästä, ettei kumpikaan halunnut maksaa viittä euroa ylimääräistä lipusta. On myös pakko kertoa tähän väliin ruotsalaisesta palvelusta, sillä aikoinani kun opiskelin ravintolakoulussa, meille purnattiin siitä kuinka Suomessa ei voi enää puhua palvelusta, kun bensa-asematkin toimivat automaateilla tai ravintoloissa on buffee-pöydät. Täällä niin junaliput kuin bussiliputkin hankintaan automaatista, monissa kaupoissa on jo enemmän itsepalvelu-maksupisteitä kuin tavallisia kassoja. Elokuvateatterissa liput hankitaan myös itse automaatista, josta pitää valita haluttu näytös ja paikat. Automaatit on tehty todella helpoiksi käyttää, mutta joskus toivoisi olevan mahdollista ostaa lippu raitiovaunusta suoraan tai saada muuten henkilökohtaista palvelua.

Elokuva, jota päädyimme katsomaan oli nimeltään Änglavakt. Elokuva oli ruotsalainen ja kävimme katsomassa sen kuulovammaisten näytöksessä, jolloin elokuvassa oli myös tekstit, mikä auttoi ymmärtämistä. Elokuva kertoi perheestä, johon kuului äiti, isä ja poika. Pojan jouduttua vakavaan onnettomuuteen perheen elämään ilmestyy kummallinen, vain ranskaa puhuva Walter, joka tietää kummallisen paljon asioita perheestä. Elokuvan kantava teema oli rakkaus ja usko, joka kantaa yli murheiden ja voi parantaa, jos vain antaa itselleen luvan hellittää hetkeksi hektisestä arjesta.

Nojå, elokuva ei ollut kummoinen suoraan sanottuna, vaan aika kömpelö eikä herättänyt minkäälaisia tunteita, vaikka aihe olisikin voinut olla hyvä. Tykkäsin kuitenkin naispääosan esittäjästä Izabella Scorupcosta, joka on jollain tavalla hurmaava. Sivuosassa vilahti Ewa Fröling, jonka olen nähnyt viimeksi Fannyssa & Alenxanderissa lasten äitinä.

Lippu elokuviin maksoi 95 kruunua, mikä minusta on aika paljon. Elokuvan
traileri on tässä.

Voi kauheaa, nyt huomaan miten paljon täällä on kirjoitusvirheitä enkä jaksa edes syyttää lukihäiriötäni tai sitä ettei koneessa ole toimivaa oikolukua. Tai ehkä taidan vähän syyttääkin.

After Work

2010-03-20T09:18:00.000+02:00

Eilen testasimme vaihtarijoukolla uuden After Work-paikan Avenue 29:ssa, BaBarin. Itse After Work oli edullinen, mutta narikka maksoi 20kruunua, mikä on vähän naurettavaa . After Work itsessään oli 38kruunua (noin 4e), joka sisälsi lasin punaviiniä, kanansiipiä, lihapullia, possun kyljyksiä, lohkoperunoita, kolmea erilaista salaattia, nachoja ja salsaa sekä erilaisia kastikkeita.

Tunnelmaltaan BaBar oli rauhallisempi kuin viime viikonloppuna testattu Rumpan Bar, jonka ruokatarjonta tosin oli omaa luokkaansa. BaBar vaikutti aivan siistiltä paikalta eikä ruokaa tarvinnut jonottaa ja istumapaikkoja riitti mainiosti.

Loppujen lopuksi alan olla sillä kannalla, että After Work on mahtava konsepti syödä jotain pientä ja juoda lasillinen viiniä (tai olutta/siideriä/limpparia) hyvässä kaveriseurassa, mutta lähes samalla hinnalla saa lounaan, varsinkin kun BaBar kaikkineen hyvineen maksoi 58 kruunua ja edelliskertainen Rumban Bar maksoi 81 kruunua (ruoka kortilla maksettuna 66kruunua, narikka 15kruunua). After Work on mielestäni hiukan kallis ruokatarjontaansa nähden, mutta kaikki on suhteellista, sillä Suomessa pelkkä lasi viiniä on viiden euron hujakoilla.

Edelliskerralla testattu Rumbar Bar siis sijaitsee Linne´platsenin ja Järntorgetin välissä ja taitaa tällä hetkellä olla kaupungin suosituin After Work.

PALAUTENURKKA

2010-03-20T08:40:00.001+02:00

Olen saanut risuja liian positiivisesta suhtautumisesta Ruotsiin ja elämääni täällä. Jotta kaikille tulisi hyvä mieli, niin listataan myös negatiivisia asioita:

- Kaikkialle jonotetaan. KAIKKIALLE. Palvelu on h i d a s t a ja toisinaan kiireessä siihen saattaa mennä hermot. Esim. eilen olin todistamassa seuraavanlaista tapahtumaa: jonotus Systembolagetiin sisälle. Ovella seisoi portsari, joka päästi pikku hiljaa uusia ostavia asiakkaita sisään.
- Ruotsalaisilla ei ole asiat niin hyvin kuin päälle päin näyttää. Elämää kaunistellaan ja ongelmat pidetään sisällä. Selkäänpuukotus on "normaalia" .
- Baarien portsareilla on tapana nyppiä kaverijoukosta systemaattisesti se, joka ei pääse ravintolaan sisään, jos naama ei portsaria miellytä.
- Ruotsi on holhousyhteiskunta.
- Ruoka on melko makeaa.
- Yliopistossa ei ole opiskelija-alennusta ruuasta.
- Junista tai busseista saa vain nimellisen opiskelija-alennuksen.
- Ruotsalaisten opiskelijoiden opintotuen taso ei yllä lähellekään suomalaista.
- Ruotsalaiset eivät ole kovin yksilöllisiä ja täällä on kalliit kirpparit.
- Ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta jatkaa romahtamistaan.
- Ei minulla aina täällä ole kivaa.

Toivottavasti tämä tasoitti ja rauhoitti mieliä.

Loppujen lopuksi kyse ei ole ollenkaan siitä, että asiat olisivat täällä jotenkin paremmin kuin Suomessa, vaan siitä, että minä luon tästä elämästäni täällä juuri niin kivan kuin tahdon.

Plugga, pluggade, pluggat

2010-03-19T11:30:00.000+02:00

Noin kuukausi sitten oveni taakse ilmeistyi poika, joka kyseli kohteliaasti miltä minusta on tuntunut asua SGS:n asuntolassa. Poika oli jonkin sortin opiskelijaedustaja SGS:lla ja hänen tehtävänsä oli jutella uusien asukkaiden kanssa näiden viihtyvyydestä (huom. toimiiko TOAS näin?). Puhuimme tovin ruotsiksi, kunnes poika kysyi jotain, johon liittyi verbi plugga. Minulla ei ollut hajuakaan mitä se tarkoittaa ja vaihdoimme keskustelun englanniksi. Plugga tarkoittaa pänttäämistä enkä ollut kuullut sanaa aiemmin, koska suomessa ruotsin tunnilla puhutaan vain studera-verbillä opiskelusta. Plugga on kuitenkin se yleisin sana, jota täällä käytetään ja ehkä se on eräänlaista slangia, kuten ruotsin opettajani täällä sanoi.

Mitä siihen opiskeluun täällä ruotsissa tulee, on eroja Suomeen minusta aika paljon kuitenkin. Kursseja opiskellaan yleensä vain yksi, maksimissaan kaksi kerralla. Tämä johtuu siitä, että kurssien opintopistemäärä on kerralla niin iso, että kaikki aika menee yhden kurssin suorittamiseen.

Täällä olen opiskellut tähän mennessä etnologiaa, jota minulla oli tässä periodissa kaksi kurssia, joista kummatkin olivat 7,5 opintopisteen suuruisia (yth. siis 15op). Kurssit koostuivat luennoista (joilla opiskelijat keskustelevat opettajan kanssa), lukemisesta, tehtävistä sekä kotitentistä, joka vastaa lähinnä essettä.

Folkdans-kurssi, joka minulla loppuu ensi viikolla, käsitti ehkä vain kuusi luentokertaa, mutta kirjoja luettavaksi oli noin 10, ruotsiksi tietenkin, osa myös tansaksi ja norjaksi, ja näistä kirjoista piti myös keskustella tunnilla. Kotitentti, joka minun piti palauttaa keskiviikkona, koostui minitutkimuksesta sekä erillisestä esseestä. Tutkimus piti suorittaa joko haastattelemalla jotain henkilöä, tekemällä arkistotutkimusta tai kenttätyötä. Minä tein arkistotutkimuksen paikallisessa etnologian arkistossa. Tutkimuksen lisäksi piti kirjoittaa ca. 8 sivun essee pohjautuen kurssikirjallisuuteen eli tekstiä piti olla noin 12 sivua.

Våra liv och berättelse-kurssi oli toinen etnologian kurssini. Tällä kurssilla oli luento joka viikko, jonne piti lukea kirjalistasta aina tietyt teokset, joista tunnilla keskusteltiin. Lisäksi kurssille piti kirjoittaa tarina jostain itselle tärkeästä esineestä ja esitellä se ryhmässä, jossa puitiin sitten yhdessä esine-tematiikkaa. Toinen kurssikohtainen tehtävä oli lukea kirja, josta piti pitää esitelmä. Esitelmä pidettiin sellaisten kysymysten ja huomioiden pohjalta, jotka opettaja oli meille kirjannut muistiin. Lopuksi pitää tehdä kotitentti, joka koostuu haastattelusta sekä haastattelun purkamisesta ja asioiden pohtimisesta kurssikirjallisuuden kautta. Kotitentin pituus on noin 12 sivua.

Itse pidän paljon Våra liv och berättalse-kurssin opettajan, Kerstinin, tavasta esittää meille kysymykset, joihin etsimme vastaukset kirjasta itse. Suomessa hyppy lukiosta (jossa kaikki tieto on pureskeltu valmiiksi) yliopistoon on aika suuri harppaus. Ehkä peruskursseilla voisikin paremmin ohjata oppilaita oikeaan lukemistapaan: mihin asioihin pitää kiinnittää huomio jne. Se ei varmastikaan keneltäkään olisi pois ja opiskelijat saisivat paremmat valmiudet vaikkapa proseminaariin ja oman tutkimuksen tekemiseen.

Täällä tuntuu, että opiskelijoita tuetaan enemmän henkisesti. Välillä minusta tuntuu suomalaisessa yliopistossa siltä, että lähtökohtaisesti kaikki mitä opiskelija sanoo opettajalle on nenän päälle hyppimistä ja aina väärin. Itsetunto murretaan pala palalta, koska opiskelija pitää totuttaa raakaan akateemiseen peliin, jossa vain kovanahkaisin voittaa ja tämä on ainakin minusta tehnyt aran sanomaan yliopistossa mitään ääneen, koska niin opettajien kuin oppilaidenkin puolelta osakseen saa helposti pilkallisen naurahduksen. En tiedä millaista peliä täällä Göteborgissa laitoksen käytävillä henkilökunnan kesken pelataan, mutta opiskelijoille annetaan mahdollisuus kasvaa henkisesti ja annetaan pelivaraa omien huomoiden tekemisessä. Mikään ei huomio ei ole suoraan väärä. Tosin nämä näkemykseni tullaan ehkä oikomaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kotitenteistä saadaan palaute. Palaute annetaan tietenkin keskustelun yhteydessä kun kaikkien kotitentit on luettu läpi.

Ai niin, suosilla jätin vähemmälle tanskan- ja norjankieliset teokset, joskin luin ne läpi. Teksti on vähän kuin murteellista ruotsia ja ymmärrettävissä kyllä.

Positivisuutta!

2010-03-16T08:42:00.000+02:00

Aloitan tämän kertaisen kirjoitukseni vahvalla sanalla rakkaus. Rakastan käydä ulkomailla kaupassa, rakastan erilaisia elintarvikepurkkeja, teetä, vieraita hedelmiä ja maitohyllyä. Rakastan sitä niin kauan kunnes huomaan, että en pidä monistakaan tuotteista, mutta silti jatkan seikkailua elintarvikemaailmassa. Täällä ei ole mitään pelkoa siitä, ettei löydä ruokaa josta pitää, vaikka ruoka onkin hiukan makeampaa kuin Suomessa. Eilen ostin ruotsalaista seljankukkamehua, fläderblom lättdryckiä. Ei juicea, vaikka sitä sanaa ruotsissa käytetäänkin. Ruotsin opettajani kertoi, että juice sana haluttiin muuttaa ruotsalaisempaan muotoon "jos", mutta kukaan ei käyttänyt sanaa ja niin englannin kielestä peräisen oleva juice jäi käyttöön.

Fläderblom lättdryck oli hyvää, hiukan makeaa, ehkä sellaista kuin ruotsalaisten elämä onkin.

Olen vähän kateellinen kaiken kattavalle positiivisuudelle täällä. Ensimmäisellä viikolla täällä huomasin, että vessojen seinäkirjoitukset eivät ole angstisia. Seinäkirjoituksissa ei valiteta huonoa elämää tai viljellä synkkiä aforismeja, vessan seinässä ei lue: "Älä luule, että sä oot mitään, sä oot vaan hiukkanen tässä surkeassa universumissa". Ei, täällä vessan seinässä todistetaan rakkautta toista kohtaan: "Karin <3 Per 4-ever" tai muistutetaan siitä, että sinäkin siinä olet tärkeä, "Du är härlig".

Ihmiset ovat juuri niin ystävällisiä kuin lakoniset suomalaiset antavat ymmärtää. Kauppaan mennessä saat iloisen tervehdyksen ihan ilmaiseksi ja bussissa vanhoille annetaan istumatilaa. Eilen kun meinasin liukastua alamäkeä kävellessä, niin ruotsalainen kanssaihmiseni pahoitteli ja toivoi ettei vaan kävisi kenellekään pahasti.

Eilen aloitin spinning-tunnit, ykköstasosta tietenkin. Opettaja tsemppasi täysillä mukana ja välillä astui alas pyöränsa päältä ja juoksi jokaisen luo: "fint", "jätte bra" "härlig" ja minä poljin kovempaa, koska ajattelin olevani hyvä, kun edes yritän.

Jotkut, ruotsin sielun syövereihin jo enemmän tutustuneet tosin sanovat, että ruotsalaiset eivät sano suoraan asioita. Jos joku asia on huonosti, se on kuitenkin hyvin, sillä huonoja asioita ei sanota ääneen. Kurssikaverini myös kertoi yliopistossa kiusatusta tytöstä, jota hänen ryhmänsä tytöt sortavat sen takia, että tämä tohtii käyttää vaaleanpunaisia toppahousuja (ruotsissa yksilöllisyys ei taida olla hyväksyttyä). Liukastuttuaan ja kaaduttuaan vesilätäkköön tyttö oli todennut ryhmätovereilleen, että jos minulla nyt olisi ollut jalassani vain sukkahousut, olisin jo ihan litimärkä. Ruotsalaiset siis taitavat kaikesta huolimatta olla positiivisin kansa jonka tiedän eikä minua haittaa ollenkaan vaikka he eivät sanoisi minun puhuvan huonoa ruotsia, vaan sanovat kaiken olevan hyvin. Olen tyytyväinen positiivisessa itsepetoksessani.

Mitä voi tehdä Göteborgissa viikonloppuna?

2010-03-14T18:32:00.000+02:00

Tänä viikonloppuna tämä maa on kuhissut Melodifestivaaleista, jotka toimivat Ruotsin karsintana euroviisuihin. Kilpailut ovat kuitenkin ihan jotain muuta kuin meidän karsintamme, ne eivät ole myöskään verrattavissa vanhaan Syksyn Säveleen vaan jotain aivan muuta: suuri spektaakkeli, johon satsataan täysillä. Huomattavaa on myös se, että tänä vuonna Melofifesteillä esiintyi viime vuoden Euroviisu-edustaja, joka ei pärjännyt erityisen hyvin. Siinä ruotsalaiset ovat hyvin erilaisia kuin suomalaiset: jos suomen euroviisu-edustaja ei onnistu viisuissa, sillä ei ole mitään asiaa enää näyttäytyä uudestaan ja ura on hetken aikaa aallon pohjassa. Hävetään ja surkutellaan sitä kuinka huonoja oltiin, mutta täällä rehellisesti pidetään siitä artistista, joka kerran valittiin. Seisotaan omien mieltymysten takana.

Totta puhuakseni unohdin kuitenkin katsoa Melodifestit ja näin ne vasta tänä aamuma uusintana tv:stä, sängystä käsin tosin.

Perjantaina olimme vaihtokavereideni Markuksen, Sannin, Sannan, Vernan, Fabiennen, Corinan ja Nickin kanssa After Workissa Rumpan Barissa. Aftr Work on systeemi, jossa ravintolat tarjoavat juoman hinnalla ruokaa. Tämä systeemi ajoittuu loppuiltapäivään, alkuiltaan. Yleensä paikalla on hyvä olla jo klo 16, sillä paikat ravintoloissa täyttyvät nopeasti.

Tarjottavien ruokien taso vaihtelee melkoisesti, sillä toiset paikat tarjoavat vain snackseja, toisissa tarjolla on kunnon ruokaa. Edullisimmissa paikoissa 39 kruunulla (1 kruunu= noin 1e) saa lasin viiniä/olutta/siideriä ja lautasellisen ruokaa. Rumpan bar on hieman kalliimpi, lasillinen juomaa on 56 kruunua, mutta tähän sisältyy salaattipöytä, jossa ainakin perjataina tarjolla oli erilaisia salaatteja montaa eri lajia, leikkeleitä, juustoja, kermaperunoita, uuniperunoita, kanaa, lihapullia ja pizzaa. Rumpan bar lienee myös yksi kaupungin suosituimmista after work-paikoista ja paikalle kannattaa tulla jonottamaan ovien aukaisemista jo ennen neljää. Ajoissa tulleet ehtivät varaamaan itselleen pöydän, mutta myöhemmin tulleista osa söi seisten.

Lauantai-aamu olikin ihanaa aloittaa liikunnalla edellisillan herkuttelun jälkeen. Ostin alkuviikosta kortin paikalliseen Atalpaan, joskin kalliimpaan sellaiseen. Opiskelijoiden omistamaan Fysiken-kuntosaliin sai kolmen kuukauden kortista maksaa 895 kruunua. Fysikenin tarjonta on vain hieman monipuolisempi kuin Atalpan, joten hinta vähän hirvitti maksaa, mutta tuntui että on pakko saada liikuntaa, ohjatusti. Aamun pilatestunti oli hyvä, joskin ruotsinkielellä ohjattu eikä kaikkea mahdollista hyötyä saanut irti ohjaajan mumistessa mikrofoniin. Puolutukseksi ruotsinkielen ymmärtämättömyydestä pitää sanoa, että lopussa paikalliset sanoivat ohjaajalle mikrofonin hiljaisuudesta.

Illalla kokoonnoimmu vaihtokaverini Miimun luokse, jolla oli pre-partyt. Pre-partyjen aiheena oli chat-ruletti,jossa tietokone arpoo koko ajan chatkumppaneita ruutuun. Juttu on joku uusi villitys, johon en ainakaan itse päässyt ihan sisään eikä siitä tainnut kukaan muukaan erityisemmin innostua, joten ilta meni pääosin rupatellessa. Illan lopuksi päädyimme Ritz-nimiseen baariin, joka oli ihan mukava, mutta melko pieni paikka ja tanssilattia ahdas. Baarista kotiin mentiin nakkikioskin kautta, joka tarjoaa vegaanisia ruokia kuten hampurilaisia sekä erikoisuutena perunamuusia ja kasvispyöryköitä. Vegaanisia ruokia on tarjolla mielestäni aika hyvin ja tavalliset kasvisruokavaihtoehdot ovat muutenkin Suomea paremmalla tasolla. Itse olen sekasyöjä, mutta täällä ei olisi ongelmaa ryhtyä kasvissyöjäksi.

Tämä päivä on mennyt sängyn pohjalla, koska edellisiltana oli niin hauskaa. Olen lukenut Vadelmavenepakolaista ja syönyt lentokentältä ostamiani salmiakkeja. Jos muuten haluatte tietää, kuka Ruotsia edustaa Euroviisuissa, se on tämä.

Honeymoon

2010-03-10T08:15:00.000+02:00

Eilen minulla tapahtui jokin naksahdus päässä. Tai saattoi se olla maanantainakin, silloin aivan varmasti tapahtui alkuräjähdys. Tai ehkä kaikki lähti liikkeelle jo Suomessa, Vammalan torilta kala- ja kuviollisten fleecetakkimyyjien keskeltä. Yhtä kaikki, koin pakahduttavaa onnen tunnetta maanantaina kävellessäni sulaa Eklandagatania yliopistolle. Olin ja olen valmis liittymään Faceboook-ryhmään "I love Göteborg".

Se ei välttämättä johdu tästä tuulisesta kaupungista vaan irtaantumisesta. Suomessa kaikki oli aivan kuin ennenkin, paitsi että lunta oli enemmän, vaikka joku oli lukenut lehdestä että tämä talvi ei ole ollenkaan poikkeuksellinen lumitilanteen puolesta ja että tällaisia talvia on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana useita. Yhtä kaikki, ainakin stressiä ja valittamista on löytynyt kahdenkymmenen vuoden syklillä melko paljon, ehkäpä jopa poikkeuksellisen paljon ja huokaisin syvään istuessani lentokoneessa matkalla Göteborgiin. Miten ihana tunne kun ei tarvitse miettiä yhtään vitosta tai säälittävää nelosta yliopiston kursseista, ei tarvitse stressata, vaikka täällä kurssista tulee kerralla 7,5 opintopistettä.

Eikä minua haittaa täällä enää yhtään, vaikka minulta ei kahden tunnin vierailun aikana kysytä kertaakaan "millaista ruotsissa on?" (koska Ruotsi on suomen näkökulmasta ihan tuttu paikka ja samanlainen, paitsi että kaikki on vaan terveysintoilijoita ja purjehtijoita). Mutta kun minulle tämä ei ole samanlainen kuin Suomi.

Nukun täällä 10 tunnin yöunia tai viiden tunnin yöunia, ihan kuinka vaan haluan. Olen täällä lähes tulkoon stressivapaa ja maanantaina kävin syömässä ulkona enkä miettinyt yhtään että "I hate Mondays". Enkä mieti enää että pitää saada vitonen kurssista eikä tarvitse niellä kiukkua yhtään tai ajatella että olenpa nolo vaikka oisinkin. Parasta on, että minulla on oma elämä eikä kukaan tule täällä sanomaan miten pitää olla, vaan minä olen täällä olemassa, enkä näkymättömänä ja aah, olen niin onnellinen tästä pakahduttavasta vapauden tunteesta kun en saa morkkista parin tunnin lorvimisesa tietokoneella tai kymmeneen asti nukutusta aamusta. Tiedän kuinka kornilta kuulostan, mutta minulla on menossa kunnon kuherruskuukausi alun pihtauksen jälkeen ja olo on raukea.

Sanna har blivit fan att Göteborg. Gilla.

Täällä muuten voi ihan lenkillä vaan törmätä tollasiin linnoihin. Hah.

Ruotsissa taas

2010-03-08T09:43:00.000+02:00

Vaikka tämän blogin pitäisi käsitellä tätä vaihtoa täällä, niin kirjoitan yleensä kaikesta muusta. Vaikka tosin mun mielestä kyllä kaikki negatiiviset ja positiiviset tunteet kuuluvat vaihtoblogiin eikä vain menovinkit. Tässä kuitenkin kuvina meidän keittiö. Keittiö on aika pieni ja kuvaaminen oli vähän vaikeaa. Jokaisessa keittiössä on siis ruokapöytä ja neljä tuolia (tai niin monta kuin keittiön käyttäjiä on). Lisäksi meillä on kaksi jääkaappia, joista toisen alaosassa sijaitsee pakastin. Jokaisella on oma kaappi, jossa voi säilyttää kuivaruokiaan + astioita sekä oma laatikosto, joka tosin ei ole meidän keittiössä oma, vaan yhteinen. Lisäksi meidän keittiöön on raahattu joskus joku kirjahylly, jossa säilytetään kaikkia yhteisiä astioita.

Meidän keittiö on aika likainen ja sotkuinen ja olen kyllästynyt pyyhkimään lieden päällisen muiden keitoksista. Toisinaan se saattaa olla tomaattikastiketahrojen peittämä ennen keskiviikon kerrossiivousta, jolloin SGS:n siivoaja pyyhkii pinnat "puhtaiksi". Yleensä myös ruokapöytä on aika likainen eikä kukaan pyyhi sitä rätillä (tai jos pyyhkii, niin kukaan ei koskaan huuhtele sitä rättiä ja se on limainen, kun sitä tarvitsisi). Meidän keittiössä on riisikeitin, joka on kiinalaisen naapurini ja ikkunalla on yläkerran pojan mausteviljelmä. Vaikka meidän keittiö on aika sotkuinen ja muutenkin nuhjuinen, niin olen alkanut tottua siihen eikä se enää alkujärkytyksen jälkeen tunnu niin etovalta. Tosin en kyllä tiedä onko kukaan koskaan siivonnut meidän jääkaappeja tai sulattanut pakastinta.

Mitä tulee jätteisiin, niin roskat lajitellaan ja asuinalueelta löytyy useita komposteja biojätteille sekä lasin, paperin, pahvin, muovin ja pattereiden lajittelupiste, josta tosin löytää aina tavallisia roskia lojumasta, koska jotkut eivtä vaan osaa lajitella roskia ja jättävät sekajäteroskat pusseissaan nojailemaan kierrätysroskiksiin. Olen kuitenkin tosi iloinen, että meidän keittiössä kaikki lajittelee roskat vaikka biojätteen joukosta löytyykin aina muovikääreitä.

Kaiken kaikkiaan ympäristöystävällisyyteen on yritetty Olofshöjdin alueella panostaa ja esim. huoltoautot käyvät sähköllä. Juuri viime viikolla arkkitehtuuria opiskeleva naapurini teki kyselyn kasvimaan perustamisesta alueelle, joten ehkä seuraavilla asukkailla on alueen sisällä oma siirtolapuutarha.

Ihan hyvä päivä

2010-03-05T16:48:00.000+02:00

Onneksi en ollut heittänyt eilistä murheen ankkuria koviin syviin vesiin, koska tänään oli jo parempi päivä. Aamulla paistoi aurinko eikä kaurapuurokaan kiehunut mikrossa yli. Huolimatta siitä, että bussit kulkevat taas, kävelin poikaystävän luota neljä kilometriä rannikkokaupungin keskustaan ja kävin hakemassa uuden matkalaukun, jonka hinnasta Blue1 korvasi puolet. Matkalla keskustaan kiersin lempikaupunginosani kautta ja katselin vanhoja puutaloja. Kävin toisen kerran kirpputorilla ja tein löytöjä.
- Villainen mekko, hinta 2euroa
- ysäri-kukkamekko, hinta 2euroa
- kasari-neuleen, hinta 3euroa.

Kävin myös kahvilla entisellä kesätyöpaikallani, josta tarjosivat tutkijan paikkaa. Harmiteltiin yhdessä sähläystä ja mietittiin kesää 2011 ja tulevia tutkimusprojekteja eikä enää harmittanut ollenkaan niin paljon kuin eilen. Äiti ja isä tarjosivat ruuan ravintolassa ja huomasin aikuistuneeni. Äidin ja isän sähläys oli herttaista eikä noloa kuten joskus takavuosina kun ajattelin, että pitää käyttäytyä niin kuin ravintolassa syöminen olisi joka päiväistä toimintaa. Poikaystävän rintamamiestalon pihassa halasin vanhempia ja jäin seisomaan omenapuun alle tyhjän matkalaukun kanssa kun musta Opel peruutti tielle.

Ylihuomenna palaan Ruotsiin.

Suomessa käymässä

2010-03-04T14:35:00.000+02:00

Perjantai-illan lento oli myöhässä tunnin ja söin Landvetterin lentokentällä itsetehtyä pizzaa suoraan pakastepussista. Lentoyhtiö rikkoi matkalaukkuni ja kello 1.30 perjantain ja lauantain välisenä yönä Tampereen keskustorilla minulta pääsi lähes itku. Bussit eivät kulkeneet siihen aikaan yöstä ja tori oli täynnä öykkäröiviä teinejä. Raahatessani rikkinäistä laukkua kotiin ja jump-jump-bassoautojen kiitäessä ohi, koin jonkinlaista kulttuurishokkia. "Ei meillä ruotsissa ole tällaista" ajattelin. Aamulla kaupassa kukaan ei puhunut mitään ja hississä oltiin hiljaa ja minun teki mieli ravistella ihmisiä sanomaan "Hei". Luulin, etten ollut vielä sopeutunut väliaikaiseen kotimaahani, mutta sopeutuminen on tapahtunut huomaamatta.

Olen saanut myös huomata, että käväisyni kotimaassa ei herätä suuria tunteita kanssa ihmisissä, ihan kuin olisin aivan yhtä näkymätön tyttö kuin ennenkin. Olen saanut vähän näkökulmaa siihen, miten hektistä elämäni täällä on ollut viimeisen kahden vuoden aikana ja kuinka olen oikeasti ollut ahdistunut. Olen jo alkanut vähän kaivata takaisin Ruotsiin ja sitä tunnetta aamuisin, kun ei tule pahaa omatuntoa siitä, että nukkuu kahdeksaan saakka. Sitä tunnetta, että minulla on joku oma juttu.

*

Suomessa ollessani on myös tapahtunut seuraavaa:

-Bussilakko.

-Minulla on kesätyöpaikka. Huokaisin helpotuksesta illalla, mutta aamulla hakkasin päätä seinään kun minulle tarjottiin kuukauden pituista työpaikkaa Unescon maailmanperintökohteessa ja minä olin jo ehtinyt ottaa vastaan varman kolmen kuukauden "aivot narikkaan" työn. Juuri kun minulle oli sanottu, että tänä kesänä töitä omalla alalla ei olisi tarjolla, minulle saapuu sähköposti. En tiedä mitä ajattelisin nyt idioottimaisesta päätöksestäni ja kokoan plussia ja miinuksia pääni sisäiseen listaan:
+ mahdollisuus kolmen kuukauden työhön "aivot narikkaan työstä"
+ enemmän palkkaa "aivot narikkaan" työstä
+ omaa aikaa
+ ehkä tarvitsen lomaa ajatuksille ja muulle ennen graduseminaaria
- tämän kieltäytymisen jälkeen minun on enää turha haaveilla mistään tutkijan työstä
- urani tyssää tähän

LOL Kaiken narinan jälkeen on pakko sanoa, että Suomessa on kuitenkin paremmat kirpputorit kuin Ruotsissa. Eilisen kierroksen jälkeen käteen jäi:
- punaiset saappaat 1,5 euroa
- musta kiiltonahkakäsilaukku 0,50 euroa
- valkoinen käsilaukku 1 euro
- nappipussi aarteiden askartelua varten 4.90 euroa.

2010-02-24T19:55:00.000+02:00

Opiskelija-asuntolassa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa.
+ olen oppinut sosiaalisemmaksi
+ englantia tulee puhuttua enemmän
+ on hauska päästä sisälle eri ruokakulttuureihin.

Ikävää on kuitenkin se, että asuntoloiden rappukäytäviin pääsee Olofshöjdin kulkulätkällä kulkemaan vapaasti. Jokaisessa rappukäytävässä on siis elektroninen lukko, jota vasten painetaan sininen muovilätyskä ja näin pääsee kulkemaan mm. pesutupiin, saunaan ja liikuntatiloihin. Toisinaan kuulee myös avainlätkien ikävistä puolista, kun tutuilta on käyty ryöväämässä yöllä kerroskeittiön jääkaapin sisällöt. Kaikki elintarvikkeet ovat käypää tavaraa, erityisesti juustot, lihatuotteet ja alkoholi.

Viime lauantaina koko kaupunki oli sekaisin lumimyrskystä ja ihmisiä oli käsketty pysyttelemään sisällä myrskyn ajan. Lumimyräkkä ei ollut erityisen paha suomalaisnäkökulmasta, mutta koko kaupungin julkinen liikenne puuroutui eikä esimerkiksi raitiovaunut kulkenut ollenkaan (tästä aiheesta voisi kyllä kirjoittaa enemmänkin). Lumi ja pakkanen tekivät myös sen, ettei rappukäytävämme ulko-ovi lukittunut kunnolla. Aamulla kerroskeittiössä odotti lohduton näky. Kaikkialla oli ruuan palasia ja naapurien elintarvikkeet olivat kadonneet parempiin suihin. Ilkivaltaa vai oliko joku koditon käynyt syömässä vatsansa täyteen? Vaikka Olofshöjd muuten on aivan mukiin menevä asuinalue, harmittaa tuollaiset tapaukset. Tällä hetkellä keittiön ovi pysyy öisin lukossa.

flunssalandia

2010-02-17T13:03:00.000+02:00

Kolme edellistä päivää olen viettänyt
nukkuen
niistäen
lukien
niistäen
katsellen televisiota
yskien
niistäen
nukkuen

välillä olen syönyt marjoja ja huuhtonut poskionteloita. Nyt alkaa tuntua että flunssa alkaa irrottaa otettaan.

Viime päivinä, kun olen ollut aika paljon yksin, olen huomannut, että vaihto on tehnyt hyvää. Jatkuva väsymys, joka Suomessa vaivasi, on alkanut helpottaa. Herään aamuisin ilman huonoa omaatuntoa siitä, kuinka paljon pitäisi tehdä ja kuinka montaa kirjaa on lukematta, siitä, että koti on imuroimatta, vanhempien luona ei ole tullut käytyä. Eniten kuitenkin tykkään täällä siitä tunteesta, että tämä on minun oma juttuni, jota kukaan ei ole päättänyt puolestani tai ole ollut sanomassa mitä minun pitäisi tehdä, kuinka paljon minun pitäisi tehdä ja luulen, että se on ollut kaikkein suurin asia väsymyksen poistamisessa.

Olen ehtinyt iltaisin vähän kutoakin, vaikka täällä on kyllä aika huonot lankavalikoimat Suomeen verrattuna. Marketeista lankoja ei saa, vaan niitä myydään käsityöliikkeissä, jossa langat maksavatkin tosi paljon! Kuusi kerää villalankaa (100% villaa, 50 grammaa) maksoi noin 190 kruunua (=19 euroa). Minusta se on aika paljon, mutta kun tulen Suomeen käymään ensi viikolla, aion hamstrata lankaa mukaani oikein kunnolla Vapaa Valinnasta. Onneksi lennot ovat edulliset, 120 euroa meno-paluu.

Jag vågade!

2010-02-16T14:54:00.000+02:00

Täytän tänään 26 vuotta ja se on ihan kypsä ikä sanoa, että olen hävyttömän huono ruotsin kielessä, mitä sitä kieltämään.

Yläasteella minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa 60-vuotiaan slipoveriin pukeutuvan miesopettaja ruotsin opetus. Sitä paitsi ruotsinkirjat olivat aina todella rumia. Meidän kirjamme olivat 80-luvulta ja kiertäneet jo useamman sukupolven ennen päätymistä minun punaiseen reppuuni (mahdollisimman samanlaiseen kuin "My so called life"-sarja tytöllä). Aikaisemmin kirjani oli kuulunut etukannen nimikirjoituksien perusteella ainakin jollekin Ranelle, Makelle ja Katalle. Ruman ruotsinkirjan kuvien nuoret kuluttivat aikaa Tukholmassa, jossa kaikki pukeutuivat lumipestyihin farkkuihin ja neonvärisiin paitoihin. Minun Tehosekoitin/Karkkiautomaatti-teini-iässäni kuvat herättivät kauhua.

Lukiossa olisin voinut olla kiinnostunutkin ruotsin kielestä, mutta olin tippunut kelkasta jo aikoja sitten ja kulutin aikani mm. piirtämällä ruotsin vihkoon sarjakuvia. Motivaatiota ei lisännyt se, että opettaja eteni oppilas oppilaalta kysellen verbejä, joita minä en ikinä osannut ja sain entistä pahemman kammon kieleen.

Lisäksi minun päähäni oli lapsesta asti tauottu, ettei minulla ole kielipäätä eikä se haittaa kun äiti ja isäkään eivät osaa kieliä. Jossain vaiheessa yhtälö alkoi kuulostaa oudolta: kuinka äiti ja isä voivat sanoa, ettei heillä ole kielipäätä, koska eivät ole koskaan opiskelleet mitään kieltä? Minua oli huijattu koko lapsuuteni ja nuoruusikäni! Vaikka pakko todeta, ettei kielten oppiminen minulle kovin helppoa ole ollut vaikeahkon lukihäiriön vuoksi,mutta se asia selvisi vasta ylioppilaskirjoituksissa, kun äidinkielen opettaja ihmetteli virheitä, jotka toistuivat yhä uudelleen (kiitos vain teille "motivoituneet" ala- ja yläasteen opettajat, joiden mukaan kirjoitusvirheeni johtuivat vain turhasta kiireestä!).

Olen Ruotsissa vaihdossa monestakin syystä, mutta yksi niistä on kieli ja minähän aion oppia sitä. Nyt aion rehellisesti kirjoittaa niin huonoa (tai hyvää) ruotsia kuin osaan blogissa Jag vågade ja minun puolestani voitte kauhistella kotona ihan niin paljon kuin haluatte, mutta minun on nyt vain opittava tätä kieltä ja tästä se alkaa.

Ei muuten olisi huono ehdotus Virkkuselta tämä. Samalla ne ruotsinkirjatkin voisi uudistaa. Siskonpojallani on tällä hetkellä koulussa ruotsin kirja, joka käsittelee nuorten elämää 1990-luvulla. Siellä on hienoja kuvia Beverly hills 90210-sarjasta.

Vaihtoleski

2010-02-15T10:40:00.000+02:00

Pelkäsin tätä vaihtoon lähtöä. Pelkäsin sitä, että olen liian vanha ja liian tylsä ja kaiken lisäksi seurustelen. Pelkäsin, että jään yksin, jos en halua aina lähteä baariin. Pelkäsin, että etäisyys tekee vain huonoa suhteelle, poikaystävä Suomessa kyllästyy odottamaan ja ihastun täällä johonkin kuumaan ruotsalaiseen/ranskalaiseen/espanjalaiseen mieheen, jonka kanssa seurustelen vaihtoajan ja Suomeen palattua sekin suhde lässähtää kokoon.

Parin ensimmäisen kaaottisen viikon ja nyt muutaman tasoittavan viikon jälkeen olen oivaltanut, että voin itse tehdä täällä elämästäni sellaista kuin haluan. En ole mikään ajovene, joka vain pyörii Erasmus(Nordlys)virran mukana kaoottisilla kansainvälisillä vesillä. Ja vaikka Ruotsi ei olekaan sellainen kuin alun ruusunpunaiset lasit päässä kuvittelin, aion kyllä tehdä siitä sellaisen!

Mitä tulee sosiaaliseen elämään täällä, niin en ole kokenut lähes kertaakaan yksinäisyyttä ja olen lähtenyt ulos silloin kun huvittaa. Romanttisista jutuista on edes turha puhua, koska olen niin kaukana sellaisista asioista kuin voi olla. Iskuyrityksiä ei voi laskea minkään käden sormilla, koska niitä ei ole ollut. Nyt tuntuu siltä, että suhteen saa vaihdon aikana toimimaan aivan normaalisti, jos haluaa eikä se kaadu, ellei itse auta asiaa. Ja ne ranskalaiset miehet (ja minä olen heikkona ranskalaisiin miehiin, sellaisina kuin ne ovat elokuvissa: samettihousut ja löysä villatakki) täällä ovat enemmän non merci-osastoa.

Kaiken kaikkiaan, vaihto alkaa nyt tuntua paremmalta, varmemmalta ehkä, mutta minä olenkin aina ollut hitaasti lämpeävä.

En jaksa enää edes valittaa..

2010-02-14T21:32:00.000+02:00

tästä kylmyydestä nimittäin. Sen kuitenkin sanon, että olen nyt toista viikkoa kipeänä ja tällä hetkellä nenän aluseni on rikki ja niistän taukoamatta. Perjantaina olo oli jo niin surkea, että jäin kotiin sen sijaan, että olisin saanut 39 kruunulla sekä lasin viiniä että vatsan täyteen ruokaa After Workissa. Lauantaina olo oli aamulla niin hyvä, että raahauduin vaihtokaverini kanssa kirpputorille Andra Långatanille. Kummallakin oli tarkoituksena hankkia itselleen uudet talvikengät ja odotukset olivat korkealla. Jääkylmä halli kuitenkin petti odotukset, mutta löysin itselleni lopputalveksi kengät rikkoutuneiden tilalle. Mitä pettymiseen tulee, niin kyseinen kirpputori oli todellinen "kirpputori", jonne tuskin myöhemmin tulee enää mentyä.

Todellinen syy flunssaani lienee kuitenkin Sticky Fingersissä vietetty ilta ja erityisesti raitiovaunun odottelu jääkylmällä Avenylla. Lähdin hetken mielijohteesta kuuntelemaan amerikkalaista bändiä Grand Archivesia, joka kuitenkin jätti minut ainakin musiikillisesti hieman kylmäksi. Bändi oli kyllä hyvännäköinen ja soitti hyvin, mutta minun makuuni nähden liian tasapaksua musiikkia.

Tänään olen lojunut sängyllä ja tietokoneen edessä, käynyt kaupassa ja apteekissa etsimässä Finrexiniä, jota ei täkäläisistä apteekeista löytynyt. Lisään "tavaroita Suomesta"-listaani ainakin siis Finrexinin.

Todellinen syy kirjoittaa tätä mitään sanomatonta bloggausta on Hemköpin ylisöpöt irtokarkkipussit! Ehkä salakuljetan niitä muutaman Suomeen ja keksin niille jonkin hyvä käyttötarkoituksen.

Ruotsalaisista vaateliikkeistä

2010-02-12T17:11:00.000+02:00

En tiedä millainen tämän blogin pitäisi olla. Pitäisikö tämän kertoa tarkkaan siitä mitä olen tehnyt ja millä raitiovaunulla olen kulkenut keskustaan? Ketä tämän pitäisi palvella? Voiko blogini tyyli olla sekoitus tätä kaikkea? Saako se olla sitä kaikkea? Päätän nyt, että se voi ja aloitan kertomalla ruotsalaisesta pukeutumiskulttuurista sen kaiken mitä olen kuukauden aikana oppinut.

*

Vaihtoon lähtiessäni ajattelin Göteborgissa todella satsata pukeutumiseen. Ostaisin harkiten ja vähän; sellaisista liikkeistä, joita Suomesta ei löydä. Vaatteet hankkisin tietenkin nuorten suunnittelijoiden omista liikkeistä, eikä haittaisi vaikka ne maksaisivat, ostaisin vain jotain josta todella pidän ja säästäisin siihen. Kuvittelin, että Göteborgissa nuorten suunnittelijoiden liikkeitä löytyisi heti, kun kotiovesta astuu ulos. Aika pian huomasin, että keskustasta löytyy samat H&M:t, J&C:t, Monki:t, Gina Tricot ja Weekdays-liikkeet kuin kaikista muistakin Euroopan suurkaupungeista. Alkoi kysely jo kaupungissa pidempään asuneilta: eikö täällä todella ole mitään nuorten suunnittelijoiden omia liikkeitä? Vastaus oli suora "Ei", mutta kalliita second hand-kauppoja kyllä, joihin joku on valinnut valmiiksi ne vaatteet, joista sinun täytyy pitää. Eräänä lauantai-iltana törmäsin sivukadulla Iris Berså-nimiseen liikkeeseen, joka vaikutti varsin lupaavalta. Tällä viikolla ehdin käydä kaupassa uudelleen (ensimmäinen kerta oli päättynyt siihen, että lähdin ovesta harmistuneena ulos: mitkään kokeilemani vaatteet eivät mahtuneet päälleni). Tällä kertaa kysyin myyjättäreltä, onko Göteborgissa nuorten suunnittelijoiden liikkeitä. Myyjä vastasi kaupungin olevan niin pieni (lähes Helsingin kokoinen!), että liikkeitä ei ole ja nyt päällä oleva lama on verottanut niitä, joita joskus oli. Myyjätär kehotti käymään Design Torgetilla, josta löytyisi ihastuttavia esineitä. Design Torget on kuitenkin eräänlainen ruotsalainen konsepti, jossa myydään kalliita ruotsalaisia koriste-esineitä ja muuta "designtilpehööriä", joten paikka ei ole minua varten enkä sellaista etsinytkään.

Pakko myöntää, ruotsalaiset ovat kyllä tyylikkäitä, mutta niin tylsiä! Jokaisella muotitietoisella pojalla on 1980-luvun lopun, 1990-luvun alun vaatetyyli, johon kuuluu päälaelle kääritty pipo, tiukat housut ja bussikuski-pusakka. Tytöillä on tekoturkistakki, tiukat farkut ja maiharit: grunge siis näyttää olevan kovassa huudossa. Kaupat tarjoavat samanlaisia vaatteita ja on vaikea löytää jotain sellaista, josta itse pitää. Vaatteet eivät minulle ikinä Suomessa ole olleet ongelma, enkä edes ole ajatellut asiaa niin paljon kuin täällä, jossa kaupungilla kulkiessa tulee suuri samaistumisen ahdistus (tosin pitää huomauttaa, että minun vaatetyylini on tuikitavallinen ja ihmettelen itsekin, miksi koen ahdistusta täällä). Ennen vaihtoa olin tosin kuullut ruotsalaisten olevan melkoisia laumasieluja, jotka salaa kadehtivat muiden pohjoismaalaisten rohkeaa vaatetyyliä ja täällä tajusin, että ruotsalaiset tuskin voisivat pitää yllä vahvoja tuotemerkkejä kuten Marimekkoa, Nansoa tai Iittalaa, koska yrityksien kuosit lepäävät vahvasti suunnittelijoidensa oman persoonan varassa. Ruotsalaisten yhtenäisestä vaatetyylistä, kansankodista, Ikeasta ja H&M:stä saisi varmasti aikaan etnologisen tutkimuksen, joka antaisi hyvän kuvan kansan sielunelämästä.

Yksi hauska juttu on kyllä pistänyt silmään: Hirveitä Vero Moda-liikkeitä,joita Suomesta jokaisesta keskisuuresta kaupungista löytyy ainakin kaksi tai kolme, ei tässä kaupungissa juurikaan ole (1).

kuvat ovat Stockholm Street Style - sivustolta.

2010-02-11T08:58:00.000+02:00

Luulen, että muutamana päivänä olen nähnyt pilkahduksen auringosta ja toivon, että se tietää kevättä. Olen kyllästynyt tämän rannikkokaupungin talveen, sillä katuja ei aurata vaan suolataan paljaiksi lumesta. Suola on tehnyt ainoille mukaan ottamilleni talvikengilleni sen, että niistä irtoaa pohjat (+ suola on tehnyt kenkäni todella rumiksi, valkoviiruisiksi, mutta sellaisia ovat kengät kaikilla täkäläisilläkin). Ja kun "lumitöistä" puhutaan, niin toinen tapa, jolla paikalliset "auraavat" pihojaan, ovat lehtipuhaltimen näköiset härvelit, jotka pitävät hirveää ääntä ja heittävät lunta sinne tänne.

*

Eilen yllätin itseni kummallisella sosiaalisuudella yhteiskeittiössä. Naapurihuoneeni kiinalaistytöt tekivät sushia ja kyselivät miten teen makaronilaatikkoa. He kyselivät myös, mitä opiskelen ja olenko kiinnostunut enemmän "about wars" vai "revolution of humanbeing"?. Vastasin jälkimmäisen, vaikka en ihan täysin käsittynyt kysymystä (koska sodista en ole tippakaan kiinnostunut). Yhtäkkiä toinen kiinalaistytöistä alkoi kikattaa ja sanoi tarkoittaneensa "evolutionia" (se revolution kuulosti jälkikäteen paremmalta). Hihittelin tyttöjen mukana, söin heidän tarjoamaansa sushia (hyvää!) ja tarjosin Ikeasta ostamiani Rollo-karkkeja vastineeksi. Ehkä alan salaa sopeutua tähän opiskelijayhteisöön, vaikka inhoan vieläkin yhteiskeittiötä, sillä haluan, että aamulla keittiöön pitää saada mennä yksin, hiljaa, pyjama päällä (seikkoja, joista olen alkanut toteuttaa "pyjama päällä" juttua vastikään) ja erityisesti ilman sosiaalista kanssakäymistä yhdenkään liian innokkaan vaihto-oppilaan kanssa.

Muutenkin sopeutuminen opiskelija-asuntolaan on mennyt takkuisesti. Aamuisin herään yläkeran pojan poppiin, joka kuuluu selvästi asuntooni, illalla minua valvottaa alakerran rakastavaiset ja samasta asunnosta kuuluvat kitarasoolot. Itse asunto sen sijaan on alkanut tuntua eräänlaiselta turvasatamalta, jonne voi ankkuroida itsensä suojaan takkuilevalta ruotsilta ja joka tarjoaa illalla mahdollisuuden katsoa netti-tv:stä suomalaisia hömppäsarjoja, jos siltä untuu.

*

Lauantaina sovittiin eräiden saksalaisten vaihto-oppilaiden kanssa yhteisestä kokkailuillasta, jossa me suomalaiset teemme syötäväksi jotain perisuomalaista (=kasvismakaronilaatikkoa, sillä joukossa on yksi kasvissyöjä) ja saksalaiset jotain oman maansa juttuja. Olen jo uupunut ajatuksesta, mutta koska nämä saksalaiset osaavat myös ruotsia, voimme yhdessä harjoitella puhumista emämaan kielellä.

*

Eilen luulin koti-ikäväni huipun jo talttuneen, mutta viime yönä näin kasan omituisia unia, joissa muun muassa seikkaili seonnut metsästäjä, joka ampui jalankulkijoita ja yritin viedä äitini turvaan sekä kuristaa metsästäjää tietokoneen johdolla (?). Lisäksi näin unen kesämökiltä, jonne tuli kasa kavereita, jotka halusivat lähteä telttailemaan muualle, mutta minä en suostunut lähtemään mökiltä mihinkään, vaikka ulkona satoi vettä. Toinen mökkiä käsittelevä uni kertoi minusta ja koirastani, jonka yritin pelastaa kyykäärmeeltä.

Aamulla yhteiskeittiössä ei onneksi ollut vielä ketään, en olisi varmaan jaksanut puhua mitään.

Hälsningar från Göteborg!

2010-02-07T20:54:00.000+02:00

Olen varma, että jossain vaihto-oppilaiden salaisessa lisäpöytäkirjassa on merkintä siitä, että koti-ikävästä ei saa puhua. Minä en ole lukenut sitä pöytäkirjaa enkä edes mitään muita vaihtareille tarkoitettuja virallisia esitteitä, joten uskallan sanoa suoraan, että tänä viikonloppuna olen kaivannut kotiin.

Olen kaivannut jotain turvallista kehää, jossa tiedän kuka olen enkä hassua liminaalitilaa. Kaipaan poikaystävän luokse, tuttuun turvalliseen piiriin, jossa voin olla tyttö ja jollekin tärkeä. Sen sijaan en kaipaa lähikauppaa enkä samaa tuttua reittiä yliopistolle.

Kokeneemmat sanovat, että tällaisia oloja tulee ja netissä on ohjeita koti-ikävän varalle: pitää hankkia rutineeja ja työntää surulliset asiat pois mielestä.

Olen tehnyt vähän listaa tulevaisuuden varalle ja se täyttyy seuraavista asioista:

- aamulenkit
- matka Kööpenhaminaan
- matka Osloon
- aamupuuro (joka aamu)
- pitää muistaa ostaa se muffinsikuvioitu lahjapaperikäärö Lagerhaussista
- käydä syömässä kanelipullia kaupungin eri kahviloissa
- ostaa kolmen kuukauden ratikkalippu ja kortti kuntosalille.

Huomenna aion olla iloinen ja pukea päälle ruotsalaisen neuletekin.

Ylivalottuneita valokuvia ja unisia tunnelmia

2010-01-31T09:40:00.000+02:00

Minun pitäisi nyt maata sängyssä ja nukkua tai maata sängyssä ja lukea kirjaa. Olo on kehno, väsynyt ja kipeä.

Eilen olin lukemassa yliopiston kirjastossa 3,5 tuntia ruotsinkielistä tenttikirjaa (50 sivua sain luettua, kun samalla yritän opetella sanoja). Lukemisen jälkeen vietin kolme(!!!) tuntia keskustassa etsimässä lämmintä villapaitaa, mutta kaikissa liikkeissä oli menossa malliston uudistus kohti kevättä eli noilla vaatteilla on pärjättävä mitä on (lisäksi olisi muutama sana täkäläisestä pukeutumiskulttuurista, mutta siitä toisella kertaa).

Kaupungilla pyörimisen jälkeen oli etkot suomalaisen vaihtaritytön luona ja tämän jälkeen lähdettiin isoihin Erasmusbileisiin keskustaan, jonne oli vapaa pääsy, jos oli ilmoittautunut netin kautta listalle. Listalle oli ilmoittautunut pari muutakin ja jono klubille oli pitkä, odotusta ehkä 40 minuuttia ja ulkona pakkasta -15. Klubilla oli tavallista "Erasmusvaihtarimusiikkia" ja muutenkin meno oli kuin ylivilleistä 16-vuotissynttäreiltä,joista pitää aavn äkkiä löytää joku, jonka kanssa voi pussailla, joten melko pian lähdettiin kotiin.

Nyt minulla on luultavasti kuumetta, nenä on aivan tukossa ja palelen edelleen eivätkä jalkani edes kuuman suihkun ja nukutun yön jälkeen ole kunnolla sulaneet. Täällä on joka paikassa niin kylmä, etten ole tottunut tällaiseen. Yliopistolla on kylmä niin luentosaleissa kuin käytävilläkin. Asunnossa patterit ovat lämpiminä, mutta huoneessa on kuitenkin ehkä 17 astetta lämmintä, vessassa ei sitäkään. Keittiö onkin jo ihan oma lukunsa. Siellä lämpötila huitelee jossain 15 tietämillä. Tavallisin olotilani on hytistä aamuisin huoneessani ja pitää päälläni sitä yhtä ainoaa villatakkia, joka on täällä mukanani. Ja kaikki valittavat täällä samaa, kylmyyttä.

*

Tuntuu hassulta kirjoittaa tästä asuntola-alueesta, sillä lähes jokaisessa Göteborgissa vaihdossa olleen blogista löytyy oma osionsa tästä. Mutta koska te ette ole lukeneet niitä tarinoita, niin kerron omani.

Asun siis Olofshöjd-nimisellä asuntola-alueella, joka sijaitsee Johannesbergin kaupunginosassa. Olofshöjd on hyvien kulkuyhteyksin päässä, sillä humanistisille kävelee noin 10 minuuttia, keskustaan noin puoli tuntia huonolla säällä. Alueen vierestä kulkee koko ajan raitiovaunuja ja busseja, eli parempaa paikkaa en ehkä olisi voinut saada asua. Asuntoalue Olofshöjdin ympärillä on viehättävää: vanhoja puisia omakotitaloja tai puista pienkerrostaloa, lähes vieressä sijaitsee myös Lisebergin huvipuisto.

Olofshöjd ei itsessään kuitenkaan ole mitään viehättävintä asuinaluetta, vaan loputtomien punatiilisten pienkerrostalojen rykelmä, joka ainakin näin talvella näyttää koruttomalta. Suurin osa rakennuksista kantaa maan päällä kolmea kerrosta, mutta myös kellariin on sijoitettu asuntokerroksia. Alueella asuu melko paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, mutta myös ruotsalaisia, joihin vain törmää harvemmin.

Asun melko tyypillisessä asunnossa, johon kuuluu oma huone sekä suihku/wc, mutta yhteinen kerroskeittiö. Huoneeni ihan mukava, pahempikin se voisi olla. Asunnossa oli valmiina huonekalut, mutta muu irtaimisto piti itse ostaa (verhot, matto, peitot, tyynyt, astiat..). Tosin huoneeni oli niin likainen tänne saapuessani, että lattian pesin kahteen kertaan ja vessan pari kertaa myös. Vessan kynnyksen alla asui pikkukärpäsiä, sillä siellä oli niin paljon pinttynyttä likaa.

Yhteiskeittiö aiheuttaa minulle sydämen tykytyksiä, sillä aamuisin haluaisin vain mennä rauhassa keittämään aamupuuroni ja kahvini enkä heittää sujuvaa small talkia englanniksi. Lisäksi harmittaa se, että kun keittiö on yhteinen, kukaan ei jaksa oikeastaan välittää sen siisteydestä sen enempää. Mutta kun kyse on näin lyhyestä vaihdosta, niin asiasta ei jaksa oikeastaan välittää.

Jos haluatte tietää kuvista, niin ylhäällä olevat kuvat ovat huoneestani. Niistä saa ehkä vähän huonon käsityksen tästä huoneesta, sillä ne ovat vähän suttuisia kuvia. Alimpana oleva on kuva minun rapustani. "Irtonaisena" roikkuva bunkkeri on jääkylmä keittiömme. Keittiöt ovat ikään kuin rakennettu talojen ulkopuolelle yli suuriksi erkkerei

Pari sanaa täkäläisestä ruokakulttuurista

2010-01-25T19:04:00.000+02:00

Rakastan ulkomailla ruokakauppoja ja kauppahalleja. Tuntuu, että kulttuuriin pääsee paremmin sisälle kun näkee mitä ihmiset syövät. Ehkä näkökulmani johtuu siitä, että olen kiinnostunut ruuanlaitosta? Niin tai näin, ruokakaupoissa on ihanaa hypistellä leipäpaketteja ja arvuutella eksoottisten hedelmien makuja. Täällä Göteborgissa lähikauppani Willysin hedelmävalikoima on niin kattava, että tavallisesta suomalaisesta lähikaupasta sellaista ei löydä.

Olin jo ennen tänne tuloani lukenut muutamia ruotsalaisia blogeja (esim. tätä ja tätä), joista toinen on puhtaasti ruokablogi ja toinen enemmän lifestyleblogi. Ruoka näytti olevan ruotsalaisissa blogeissa jotenkin todella paljon esillä ja näyttelevän muutenkin isoa roolia arjessa. Blogit tuoksuivat pullalta ja puhtailta leivinliinoilta ja minä huokailin kotona ihastuksissani. Vasta täällä ruokakaupassa huomasin, että

- kaupoissa ei ole lähes ollenkaan einesruokia.
- hyllyt pursuavat erilaisia oikeita raaka-aineita (eikä niitä paketteja, joiden sisällön kumoamalla kulhoon ja lisäämällä vain veden, saat suklaakakun).
- lisäksi sipsit ja muut herkut ovat sellaisissa paketeissa kuten Suomessa oli silloin kun olin lapsi eli pienissä annospusseissa.

Huomattuani kaupassa nämä seikat, aloin ymmärtää paremmin sitä kuvaa, joka minulle oli muodostunut blogien kautta. Vaikka kyse onkin korostetusti ruuan estetisoimisesta, niin tietty yhteys sillä on paikalliseen arjen kulttuuriin.

Yliopistolla ja raitiovaunuissa on ihan tyypillistä, että ihmiset syövät terveellisen näköisiä voileipiä eikä täällä mielestäni ole niin paljon mäkkäreitä kuin Suomessa. Yliopistolla ei ole mahdollista ostaa opiskelijahintaista ruokaa (tosin ruokaloissa on mikrot, joissa voi lämmittää omia ruokiaan), mutta muuten ulkona syöminen on edullisempaa kuin Suomessa. Näyttää siltä, että ruokailu Ruotsissa on sidoksissa enemmän sosiaaliseen tapahtumaan ja kotiin, kuin Suomessa.

Tällä hetkellä olen vielä onnellinen vadelman punaisessa veneessäni, sillä Rucolakin on halvempaa lähikaupassa kuin Prismassa.

Ensimmäinen aurinkoinen päivä

2010-01-24T12:40:00.000+02:00

Nyt olen viettänyt tässä kaupungissa, tässä maassa noin 232,5 tuntia. Se tekee yhtä paljon kuin lähes kymmenen päivää.

Kymmennen päivän aikana on paistanut kerran aurinko. Aurinkoisena päivänä otin raitiovaunun ja ajoin lähelle satamaa. Luulin, että Göteborgista aukeaisi avoin meri muihin maihin, mutta kaupungin satama onkin allas, josta pääsee laivoilla lipumaan aavaa merta kohti.

Kävin ensi kertaa kunnolla yksin kaupungilla ja seikkailin kartta kädessä Folket Husin takaa kohti keskustaa. Katselin taloja, joita ei olekaan kaikkia rakennettu tiilestä. Täällä, lähes jokainen talo ja julkinen rakennus on joko punaista tai keltaista tiiltä. Rannassa oli muunkinlaisia taloja, joissain jugend-henkeä, joissain vähemmän. Ehkä osa niistä on Itä-Intian kauppakomppanian laivanvarustamisella rikastuneiden sukujen vanhoja taloja, jotka nyt rapistuvat yksinään ja katselevat rannalla olevaa kasinoa ja parkkipaikaksi muutettua autioita lauttaa?

Hahmotin ensi kertaa kunnolla keskustan alueen. Kaikkialle on kovin lyhyt matka, asuinalueellenikin kävelee ydinkeskustasta ehkä puoli tuntia.

Matkalla pysähdyin kahvilaan syömään kanelipullaa ja juomaan kahvia. Minulle tuli vähän epätodellinen olo tästä vaihdosta. Tuntui, ettei ole kiire mihinkään, ettei kaikkea tarvitse kokea n y t ja toisaalta vaihto kestää vain runsaat neljä kuukautta.

Minulla vaihtelee tunteet tämän kaiken suhteen. Välillä ajattelen olevani rohkea, kun uskalsin lähteä. Pöyhistelen rintaani etten jäänyt kotiin sanomaan "minäkin halusin joskus lähteä, mutta.." ja toisaalta aina kun näen onnellisia pareja, olisin mieluummin kotona. Kai tämä on ihan normaalia?

Suruttomia iltoja.

2010-01-20T18:40:00.000+02:00

Enää ei ole itkettänyt iltaisin. Ehkä minusta on tullut ruotsalaisempi, hiukan iloisempi. Toivon, että asia niin ja kantaa Suomeen asti.

Elämäni täällä kaupungissa on pyörinyt yliopiston-keskustan-Ikean ja Olofshöjdin ympärillä. Olen tavannut paljon uusia suomalaisia ja saanut kavereita muutamista. Olen käynyt vuosiin ekaan kertaan jumpassa, mutta en ymmärtänyt opettajan liikkeistä mitään, puheesta vain sanan "vänster" ja silti käännyin oikealle. Luennot eivät ole vielä alkaneet ja olen ottanut rennosti ja nukkunut pitkään.

En ole tehnyt vielä mitään elämää suurempia huomiota ruotsalaisesta elämäntavasta. Moni asia on niin samanlainen ja toisaalta niin erilainen verrattuna Suomeen. Kaikki ovat vain iloisia ja tyylikkäitä ja näyttävät tunteensa avoimesti.

Tänään lähden illalla kaupungille, huomenna edessä eka luento. Kunnon opiskelija elämää siis!

2010-01-18T16:08:00.001+02:00

Eilen aloitin illalla kirjoittamaan tänne sanoja. Ihan väsyneitä ja vihaisia ja sellaisia, jotka v a l u v a t itsesääliä.

Minulla oli visio tästä vaihdosta ja se oli sellainen, että opin puhumaan oikein hyvin ruotsia, flyttandea svenskaa. Minusta tulee sosiaalinen eläin ja pääsen eroon paniikkikohtauksista ja kaiken lisäksi minusta tulee ruotsalaisen tyylikäs, oikea skandinaavityttö.

Nyt en ole puhunut ruotsia melkein ollenkaan (paitsi tänään tilasin kirjastokortin ruotsiksi). En ole edes ollut kamalan sosiaalinen ja saan edelleen paniikkikohtauksia (no ne eivät varmaan katoa parissa päivässä mihinkään, jos niistä on kärsinyt melkein koko teini- ja aikuisiän). Pelkään, että kohtaukseni vain lisäävät antisosiaalisuuttani.

Olen huomannut että olen surkea myös englannissa. Se, että saa yliopiston englannin kommunikointikurssista numeron 3, ei tarkoita, että pystyy keskustelemaan kovin syvällisiä Erasmusvaihtareiden kanssa.

Ratikassa, suomalaisten, hyvää englantia puhuvien vaihtareiden keskellä tunsin olevani jotenkin jälkeen jäänyt, suomienglannin mongertaja, joka ei vaan pysty heittäytymään mihinkään tilanteeseen täysillä ja eläytyen vaan hymyilee varautuneesti uusille ihmisille.

Surkea päivä, myönnän.

Mutta tänään on ollut parempi päivä kuin eilen. Olen puhunut ruotsia monta kertaa, saanut hoidettua kurssiasioita eteenpäin ja olen lähdössä pian pönkittämään skandinaavista identiteettiäni Ikeaan Suomi-vaihtareiden kanssa. Siellä voin puhua flyyttandea finskaa.

2010-01-17T08:47:00.001+02:00

Itkuisen viimeisen illan, lähtöaamun ja lentomatkan jälkeen olen Ruotsissa. Kun poikaystävä kantoi laukun Expressbussin viereen, olisi tehnyt mieli napsauttaa sormia ja herätä unesta, jossa vaihtoon lähtö ei ole todellista. Lähtö oli vaikeampi kuin kuvittelin ja ehkä siksi tämä vaihto on niin hyvä tehdäkin.

Luulin, että olin pakannut järkevästi, vain välttämättömän (vaatteet, lääkkeet, yhden pyyhkeen, lakanat, sanakirjat, kannettavan tietokoneen ja vaihtokengät, mutta matkalaukku painoi lentokentällä sallitun 20 kilon sijasta 29 kiloa. Virkailija oli kuitenkin kiltti ja sanoi, että koska olen lähdössä vaihtoon, minun ei tarvitse maksaa sakkoja. Lentokone ei ollut täynnä ja sain kokonaisen kolmen penkin istumarivin itselleni, joten ehkä myös siksi sain ylipainoisen laukun anteeksi. Koneessa oli vain ruotsalaisia mustatakkisia liikemiehiä ja kaksi suomalaista mummoa, jotka olivat menossa sukujuhliin. Blue 1:n lento oli Ruotsissa paikallista aikaa kello 18.10.

Göteborgissa oli vastassa kaveri, M, jonka kanssa raahasimme matkalaukkuni Olofshöjdiin. M asuu lähellä minua, lähes samanlaisessa asunnossa, tiiliparakissa, jossa on muutama asunto per kerros ja yksi yhteinen keittiö. Asunnon avainten saamisessa olikin pieni prosessi, kun toimistosta ei tiedetty että olen tulossa (vakka olin ilmoittanut tulopäivän vielä erikseen sähköpostilla)eikä avaimia asuntoon ollut. Alkoi lukkojen vaihto ja pieni paperisota, jonka jälkeen sain kantaa laukkuni kiemuraisia vihreitä portaita pitkin toiseen kerrokseen.

Perjantaina hoidimme M:n kanssa kaikki pakolliset jutut, kuten minun yliopistoon ilmoittautumiseni ja kirjastokortin, matkakortin sekä ruotsalaisen liittymän. En olisi selvinnyt kaikesta niin helposti ilman M:ää.

Kaikki on siis mennyt hyvin ja ehkä liiankin helposti. Olen vain vielä hieman hämilläni kaikesta. Aina pitäisi jaksaa puhua ihmisten kanssa: tutustumisilloissa ja yhteiskeittiössä ja olla niin sosiaalinen, että ei anna itsestään huonoa kuvaa. Minä yritän vain vältellä keittiötä kun siellä on muita, koska en jaksa sanoa "how are you?" "where are you from?". Kun lopuksi pakottaudun keittiöön kurnivan vatsani kanssa, ihmiset ovat mukavia ja kaikki on ihan hyvin.

Tänään on tapaaminen studentbuddyjen kanssa keskustassa, "kivassa kahvilassa".

Valmistelut

2009-12-29T14:47:00.000+02:00

Lähtöön on vielä noin pari viikkoa aikaa. Olen ollut melko laiska tekemään esivalmisteluja vaihdon suhteen. Hakeminen vaihtoon tapahtui täydennyshaun kautta keväällä 2009. Syksyllä oli vielä uusi hakuprosessi edessä, jossa Ruotsiin piti kirjoittaa mm. motivaatiokirje. Hyväksyminen yliopistoon kävi melko nopeasti. Jokusia viikkoja hyväksymisen jälkeen tuli asunnonhakupaperit, jotka lähetin täytettynä takaisin Ruotsiin. Asunnon sain opiskelija-asuntolasta. Tiedän, että huoneen (18,5 neliötä) vuokraan kuuluu netti ja sähkö ja ilmeisesti vesi? Peruskalusteet huoneessa on, mutta kaikki muu kuten peitto, tyyny, patja, verhot, astiat, pitää hankkia itse. Omaa keittiötä ei ole. Vuokra on n. 330 euroa kuukaudessa.

Tähän mennessä olen hankkinut
- eurooppalaisen sairasvakuutuskortin
- opintotukea ja asumislisää Ruotsiin
- hankkinut tilin Nordeasta
- lentoliput Ruotsiin, jotka maksoivat meno-paluuna n. 147 euroa. (juna + laiva olisivat tulleet kalliimmiksi).
- lisäksi olen aika stressaantunut.

Alkusanat

2009-12-29T14:42:00.000+02:00

Luin jostain blogista, että aina pitää perustella miksi on aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen netissä. Minun motiivini on hyvin yksinkertainen: tarkoitukseni on kertoa puolen vuoden opiskelijavaihdosta Ruotsalaisessa yliopistossa. Tällä hetkellä päätös vielä hirvittää, mutta katsotaan mitä tulee vakinaisessa parisuhteessa elävän (joista kuusi vuotta yhdessä ja 1,5 vuotta kihloissa) ja asuntolainaisen, vaihtoon jo yli-ikäisen (25 vuotta) nuoren naisen elämästä länsinaapurissa.